Mitäs vekotinta siellä nyt pannaan pystyyn, kun poikia noin kiinnostaa… täytyypä oikein ottaa kuva.
Ooh, mutta sehän on, sehän on…
Musta kiiltävä monoliitti! Suoraan taivaasta keskuuteemme laskeutunut!
Ja kuten ympäristöstä voi nähdä, pyhä ensimmäinen pelitapahtuma suoritettiin asiaankuuluvasti kirkossa, satoja vuosia vanhojen hautapaasien päällä.
Tai siis… sinnepäin. Ehkä. Eikun siitä piti kirjoittaa, miten loistavia populaarikulttuurisia viittauksia tähän on ympätty, Kuraattorin äskettäin mainitsemasta legendaarisesta Star Wars Kidistä todellisen giikkiyden ultimateihin muotoihin. Kaunista.
[Weird Al Yankovic: White & Nerdy]
Bongasin Pelaajan uutisista, että The Sims 3 on tekeillä ainakin PlayStation 3:lle ja Nintendo Wiille. Sivuilta linkitetään myös jättikonsortio EA:n Japanin-sivuille, joilla tarjoillaan esimakua tulevasta Sims-julkaisusta.
Voi hyvät hyssykät sentään. Saanen ilmaista mielipiteenäni, että outoon suuntaan ollaan menossa, jos parin vuoden päästä julkaistava TS3 oikeasti näyttää tuolta. Olen kaikkien näiden vuosien ajan salaa nautiskellut siitä, että olen pelannut ns. lasten peliä ns. aikuisten tyylillä. Ja nyt pitäisi innostua tällaisista kaksivuotiaille suunnattujen teletappien, habbo-palikoiden ja mollukkapää-mangahahmojen sekasikiöistä? Ei kovin helpolla. Ei ehkä sittenkään, vaikka keitokseen lisättäisiin reilusti Happy Tree Friends -mausteita.
Joillain pelisaiteilla voi myös aistia hienoista närkästystä pelisarjan kolmanteen osaan liittyvästä avoimesta rahastusmentaliteetista. Esimerkiksi IGN lainaa EA:n edustajaa, joka kylmänviileästi kertoo TS3:n julkaisun olevan suorastaan laupeudentyön hysteerisille Sims-faneille: “EA knows that fans of the Sims just can’t get enough of the franchise”. Joopa joo. Vaikka saatammekin kyselemättä ja rahojamme laskematta ostaa jokaisen uuden Sims-tuotteen, tuntuu silti vähän ikävältä kuulla ison pahan studioihmisen kertovan sen näin kylmästi päin naamaa.
Pääsin viimein alustavasti kokeilemaan Lego Star Wars II:ta. En voisi oikeastaan kuvitella pelaavani mitään SW-peliä, mutta legoversio on onneksi aivan eri asia. Lisäksi se on oikein mukava peli.
Siitä tuli muuten mieleeni jo vanha mutta erittäinkin muistamisen arvoinen lehtijuttu siitä, miksi SW on oikeasti ihan sukka. Täytyy tässä vielä vähän varoitella, vaikka se tekopyhää onkin: tämän luettuasi et enää koskaan katso Georgen tuotoksia entisin silmin.
