Kerronpa teille opettavaisen pikku tarinan. Se alkaa syyskuun alusta 1994, jolloin minä ja eräs ystäväni — kutsutaan häntä tässä vaikka Monikaksi — innostuimme suunnattomasti (liikaa) tietoverkkojen kautta avautuvista mahdollisuuksista.
Tänä päivänä itsestäänselvyyksiksi kutistuneet www-sivuilla seikkailu, sähköposti, IRC-kanavat, talk-keskustelut ja vähitellen myös oman yliopistolta saadun levytilan haltuunotto, html:n opettelu ja kotisivujen värkkäily tuntuivat tuolloin käsittämättömän upeilta asioilta. Kuin meidät olisi talutettu kädestä pitäen sisälle karkkikauppaan (kiitos, Tomi!) ja jätetty sinne vapaasti seikkailemaan — loppuelämäksemme.
Jossain vaiheessa ei ollut enää yllätys sekään, että Monika halusi testata, miltä maistuisi tietojenkäsittelytieteen opiskelu. Ensimmäisen kurssin suoritusta varten hän lähti tenttitilaisuuteen hyvissä ajoin, ja valitsi paikan salin keskeltä. Tila täyttyi eri suorituksia tekevistä opiskelijoista ja tentaattori kuulutti kysymyspaperit jokaiselle osallistujalle erikseen.
Kaikki paperit oli jaettu, ja Monika alkoi jo hätääntyä huomatessaan jäävänsä ilman kysymyksiä. Sitten tentinvalvoja, vanhempi herrasmies, tiedustelee terävällä äänellä: ”Onko tähän tenttiin ilmoittautunut joku onneton HUMANISTI!?” (Ystäväni myöntää hämmentyneenä.) ”Etkö sinä tiedä, ettei tämä tilaisuus ole lainkaan tarkoitettu tuon tentin suorittamiseen? Et ole joko lukenut tenttimisohjeita tai sitten et ole ymmärtänyt niistä sanaakaan! Poistu välittömästi.”
Tietenkin vähintään 99-prosenttisesti miespuolisista opiskelijoista koostuva täysi salillinen tenttijöitä seuraa vahingoniloinen virne kasvoillaan koko episodia ja näyttää nauttivan erityisesti siitä kohdasta, kun nöyryytetty naisopiskelija kerää kimpsunsa ja lähtee anteeksipyydellen ohittamaan koko rivillistä paikoilleen asettuneita oikeassa-paikassa-oikeaan-aikaan-giikkejä.
Tämän jälkeen ei tyttöseurassa enää tietojenkäsittelytieteestä keskusteltu. Lopetin itsekin alasta haaveilun viimeistään sen jälkeen kun olin ottanut hieman selvää oppiaineen sisällöstä. Joskus silti mietin, olisiko pitänyt edes yrittää.
Taustastani huolimatta yksi elämäni perversioista on yhä toisinaan ilmenevä, selittämätön viehtymys ”kaikkeen nörttiin” (käännös ilmaisusta all things nerd). Viehtymys ilmenee selvimmin tekemässäni työssä ja tutkimusaiheitteni valinnassa. Miksei myös taipumuksena hakeutua tietynlaiseen seuraan ja jopa pyrkimyksessä yrittää nauttia siitä ;)
Bongasin Tylsyyden multihuipennukselta ohjelmointikielitestin, ja se piti heti tehdä (kyllä, minäkin seuraan salaa Lord Boredomin elämää). En tietenkään tiedä ohjelmoinnista yhtään mitään, mutta ymmärrättehän: jo se että voisin tietää siitä jotain, oikeuttaa minut hmm… ajattelemaan asiaa.. hmm… eri tavalla… kuin muut. Äh, tätä on nyt vähän vaikea selittää :)
Joka tapauksessa, sain taas tuloksen, jota mietin öisin unen tuloa odotellessa.
Which Programming Language are You?
