h1

Vampyyrien rakastajat

sunnuntai, 18. kesäkuu, 2006

Vietin eilen oikein mukavaa leffailtaa leppoisassa seurassa. Televisuaaliseen kauhuun ja erotiikkaan keskittymistä ei päässyt häiritsemään edes aurinkoisen kesäpäivän seesteisen valoisa ilta eikä punaviinin puute.

Tirkistelyn kohteena oli kolme vampyyrielokuvaa, jotka tietoisen hallitsemattomasti valikoituivat edustamaan eri aikoja, paikkoja ja vampirismin eri puolia: Vampire Lovers (1970), Queen of the Damned (2002) ja The Hunger (1983).

Nälkäinen C. Deneuve Tony Scottin The Hunger on henkeäsalpaavan tyylikäs paketti, etenkin jos unohdetaan, että viileänvaalean Catherine Deneuven osana on olla siinä ikivanha egyptiläinen Miriam-vampyyri. Filkan ansiot ovat koukkuna kasikytlukulaiseen lihakseen ankkuroituvassa ambiencessa. Kuva (noirahtava valo ja ikuisesti lepattavat valoverhot) ja ääni (”Bauhaus meets Schubert”) on elokuvassa saatu pelaamaan niin nätisti yhteen, että välillä ihan puistattaa. Bonuksena mukana aids-alluusioita. Enkä aio tässä yhteydessä sanoa yhtään mitään Susan Sarandonin ja Deneuven verisistä petileikeistä.

Queen of the Damned nilkuttaa jotenkuten eteenpäin valitsemallaan raiteella siihen asti, kunnes kuvaan astuu Aaliyah-Akasha, ”kaikkien vampyyrien äiti”. Hänelle ei valitettavasti voi lähettää muita terveisiä kuin että RIP. Stuart Townsend sentään liikehtii Lestatina paikoin ihan söpösti – tai ainakin paremmin kuin Tomppeli Cruise eräässä nimeltä mainitsemattomassa Anne Ricefilmatisoinnissa. No, kukapa ei.

VL-julisteOmalla oudolla tavallaan jännittävä katsomiskokemus oli myös monitoimimies Roy Ward Bakerin Vampire Lovers. Vaikka en nyt aivan tulkitsisikaan Ingrid Pittin inkarnoimaa Marcilla/Carmilla/Mircalla Karnsteinia tai näitä muitakaan purentavikaisia tyttösiä blood-nymphseiksi, onnistui elokuvakerronta paikoin jopa imaisemaan mukaansa. Pehmeä iho ja kovat hampaat ovat kyllä kolea yhdistelmä. Mutta turmeltumattomuushan se tämänkin leffan lopussa palkittiin – survivalilla ja salskealla as-if-sankarilla. Karnsteinin dynastialle taisi käydä kehnommin.

Naisvampyyreistä ja vamppinaisista voisi kirjoittaa vaikka kirjan, joten tyydyn tässä heittämään kehiin vain pari linkkiä: J. Sheridan LeFanun Carmilla, organisoituneet nykyvampyyrit ja viileä VTM-sivu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: