h1

Mies isolla ämmällä

maanantai, 26. kesäkuu, 2006

Joss Whedon

Olen hyvin liikuttuneessa tilassa. Olen juuri nähnyt Joss Whedonin kertovan maailmalle, miksi vahvoja naishahmoja tarvitaan populaarikulttuurin tuotteissa. Whedon piti spontaanin pikku puheen Equality Now -järjestön tilaisuudessa.

Eikö olekin käsittämätöntä, että tällainen kysymys edes nostetaan esiin? Onhan itsestään selvää, että naissankareita on ja heitä tarvitaan vastaisuudessakin. Kyllähän heitä riittää. Meillä on, öh, ainakin Xena, Buffy ja… no, nämä tulevat ihan ensimmäisinä mieleen. Ja monia, monia muitakin on, ihan varmasti, useita merkittäviä hahmoja. Monen tytön elämää suunnanneita roolimalleja ja esikuvia.

Aivan sattumalta olen miettinyt naishahmoja myös pelien yhteydessä. Ihan vahingossa. En tiedä, mistä ihmeestä olen keksinytkin tämän teeman. Ellen sitten GGA:n propagandalle altistumalla. Siellä Jane mainitsee nytkin Whedonin puheen ja pelihahmot.

Eikä tässä vielä kaikki. Whedon käsikirjoittaa parhaillaan Wonder Woman -elokuvaa. Mahtavaa! Kauniista ja pätevistä naisnäyttelijöistä ei tule pulaa.

2 kommenttia

  1. Niin mitä olisimmekaan ilman Baywatchin ihania naissankareita, Hermione Grangeria tai Peppi Pitkätossua.

    Digitaalisten pelien urheista amatsoneista ja pippurisista prinsessoista puhellaan Women in Games konferenssissa parin viikon päästä Teessiden yliopistolla. ´Gender Differences in Talking to Teddybears´ siitä lähdetään :)


  2. Ai niin tietenkin, Peppi! Voi ihmettä, miten saatoin hänet unohtaa. Peppihän on ihan paras.

    Joo, aika paljon tuosta gender-asiasta jutskataan eri puolilla, mutta mitä muuta tapahtuu, mikä muuttuu? Vieläkin tutkimuksessa viitataan joihin kymmenen vuoden takaisiin feministisiin ”hackeihin” radikaaleina juttuina (mm. Anne-Marie Schleinerin tekstit Lara Croftin modauksesta). Vieläkinkö ollaan samassa jamassa kuin silloin?



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: