h1

Liian todellisia eläimiä?

tiistai, 1. elokuu, 2006

Fanit toivoivat The Sims -pelisarjaan alusta asti kotieläimiä. Neljä vuotta sitten peliin julkaistiinkin Unleashed-lisäosa, jonka myötä Sim Cityn esikaupunkimaisema alkoi täyttyä jos jonkinlaisista omituisen näköisistä, räksyttävistä, maukuvista ja hyppelehtivistä otuksista. Siis niiden simien lisäksi.

Koska riskinotto ei kannata eikä menestysreseptejä jaksa turhaan alkaa muuttaa, The Sims 2:lle on kohta luvassa aivan samanlainen paketti erilaisia elukoita. Tällä kertaa ikuisen pennun tasolle jääneet suloiset karvaturrit vain ovat huomattavasti yksityiskohtaisemman ja realistisemman näköisiä, elävien eläinten oloisia olentoja. Liiankin todentuntuisia minun makuuni. Tästä esittelyvideosta selviää lisää.

TS2:n Pets-lisäosassa lemmikkien kouluttamismahdollisuuksiin on lisäksi panostettu niin, että tarpeeksi kunnianhimoinen pelaaja voi alkaa koulia tuhnuisesta Turrestaan vaikkapa uutta, uljasta poliisikoira Rexiä.

On selvää, että lemmikeistä tulee menestys. Aina riittää ihmisiä, jotka villiintyvät kotieläimistä. Ne, jotka eivät kestä liian todellisen näköisiä, tylsiä ja tottelemattomia elukoita, voivat varmasti suunnitella oman mutanttihirviökoiran ja opettaa sen hyökkäämään naapurin tai postinkantajan kimppuun.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: