h1

Nörttiasiaa

sunnuntai, 13. elokuu, 2006

Kerronpa teille opettavaisen pikku tarinan. Se alkaa syyskuun alusta 1994, jolloin minä ja eräs ystäväni — kutsutaan häntä tässä vaikka Monikaksi — innostuimme suunnattomasti (liikaa) tietoverkkojen kautta avautuvista mahdollisuuksista.

Tänä päivänä itsestäänselvyyksiksi kutistuneet www-sivuilla seikkailu, sähköposti, IRC-kanavat, talk-keskustelut ja vähitellen myös oman yliopistolta saadun levytilan haltuunotto, html:n opettelu ja kotisivujen värkkäily tuntuivat tuolloin käsittämättömän upeilta asioilta. Kuin meidät olisi talutettu kädestä pitäen sisälle karkkikauppaan (kiitos, Tomi!) ja jätetty sinne vapaasti seikkailemaan — loppuelämäksemme.

Jossain vaiheessa ei ollut enää yllätys sekään, että Monika halusi testata, miltä maistuisi tietojenkäsittelytieteen opiskelu. Ensimmäisen kurssin suoritusta varten hän lähti tenttitilaisuuteen hyvissä ajoin, ja valitsi paikan salin keskeltä. Tila täyttyi eri suorituksia tekevistä opiskelijoista ja tentaattori kuulutti kysymyspaperit jokaiselle osallistujalle erikseen.

Kaikki paperit oli jaettu, ja Monika alkoi jo hätääntyä huomatessaan jäävänsä ilman kysymyksiä. Sitten tentinvalvoja, vanhempi herrasmies, tiedustelee terävällä äänellä: ”Onko tähän tenttiin ilmoittautunut joku onneton HUMANISTI!?” (Ystäväni myöntää hämmentyneenä.) ”Etkö sinä tiedä, ettei tämä tilaisuus ole lainkaan tarkoitettu tuon tentin suorittamiseen? Et ole joko lukenut tenttimisohjeita tai sitten et ole ymmärtänyt niistä sanaakaan! Poistu välittömästi.”

Tietenkin vähintään 99-prosenttisesti miespuolisista opiskelijoista koostuva täysi salillinen tenttijöitä seuraa vahingoniloinen virne kasvoillaan koko episodia ja näyttää nauttivan erityisesti siitä kohdasta, kun nöyryytetty naisopiskelija kerää kimpsunsa ja lähtee anteeksipyydellen ohittamaan koko rivillistä paikoilleen asettuneita oikeassa-paikassa-oikeaan-aikaan-giikkejä.

Tämän jälkeen ei tyttöseurassa enää tietojenkäsittelytieteestä keskusteltu. Lopetin itsekin alasta haaveilun viimeistään sen jälkeen kun olin ottanut hieman selvää oppiaineen sisällöstä. Joskus silti mietin, olisiko pitänyt edes yrittää.

Taustastani huolimatta yksi elämäni perversioista on yhä toisinaan ilmenevä, selittämätön viehtymys ”kaikkeen nörttiin” (käännös ilmaisusta all things nerd). Viehtymys ilmenee selvimmin tekemässäni työssä ja tutkimusaiheitteni valinnassa. Miksei myös taipumuksena hakeutua tietynlaiseen seuraan ja jopa pyrkimyksessä yrittää nauttia siitä ;)

Bongasin Tylsyyden multihuipennukselta ohjelmointikielitestin, ja se piti heti tehdä (kyllä, minäkin seuraan salaa Lord Boredomin elämää). En tietenkään tiedä ohjelmoinnista yhtään mitään, mutta ymmärrättehän: jo se että voisin tietää siitä jotain, oikeuttaa minut hmm… ajattelemaan asiaa.. hmm… eri tavalla… kuin muut. Äh, tätä on nyt vähän vaikea selittää :)

Joka tapauksessa, sain taas tuloksen, jota mietin öisin unen tuloa odotellessa.

Which Programming Language are You?

Mainokset

6 kommenttia

  1. Eihän ole kyseessä perinteinen tarinankerrontakikka, jossa arkaluontoisen tarinan päähenkilönä on ”kaveri” ja jonka tekemiset kuitenkin tiedetään vähän liian tarkkaan. Eli eihän Monika ole itse Tanja Pelitys? :)
    Terveisin miespuolinen FM(tietojenkäsittelytiede)


  2. No ei nyt sentään :D Mutta olisin kyllä voinut tietenkin olla itse myös tarinan päähenkilö. Muistan ikuisesti jutun, sillä samastuin kovasti ystäväni kokemuksiin (niitä oli kai it:hen liittyen muitakin kuin tämä sinänsä varsin pieni episodi). 90-luvun puolivälissä tietokoneiden käyttö oli yliopistolla vielä aika säädeltyä, tietyt päätteet oli varattu vain tiettyihin tarkoituksiin, joten noista meidän sähköposti-irkki-seikkailuistakin syntyi joskus kahnauksia atk-keskuksen kanssa.

    Odottelen, josko täti M. täällä itse ilmoittautuisi ja kertoisi, muistanko tapahtumien kulun edes suunnilleen oikein… ja vieläkö asia kaihertaa. Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että maailma menetti meissä hyvät nörtit.


  3. Tässä tarinassa on se pakollinen 37% Tanja-lisä, tentaattori ei minua humanistiksi huudellut. Tosin vuosia myöhemmin olin kotibileissä, joissa eräs tietojenkäsittelyopin assari kertoi legendana tätä samaa tarinaa. Sain sitten hänelle vielä lisätä, että naureskelu alkoi oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun kimpsuja ja kampsuja kerätessä käsilaukkuni levisi luentosalin lattialle ja sävy sävyyn huulipunat kierivät nörttien nilkkoihin.


  4. Aarrghhhh!! :D No joo… myönnän toki pikku värityksen. Hitsi vieköön, tiesin unohtaneeni jonkun keskeisen yksityiskohdan, se oli tuo huulipunien leviäminen. Mutta tunnelma värittyi kuitenkin tästä kertomuksesta, eikös?

    Ja mitämitä, sinusta tuli sitten kuitenkin jonkinmoinen julkkis it-laitoksella!? Mikä ihme oli assarin tarinan motivaatio? Ja eikös kuitenkin koko tapahtumassa ollut havaittavissa sellaista pientä ”älä tule tänne enää toista kertaa”-meininkiä?

    Emmekä voi ikinä unohtaa atk-keskuksen Inkisen kurinpitoa meille tietokoneaddikteille.


  5. Oi, tuon ajan Horrorkujan (Horttokuja) mikroluokan muistot palaavat mieleen… Etuhuoneessa oli vihreätekstisten UNIX-sähköpostikoneiden rivistöt, takahuoneessa kolmekasikutoset tai jotkut vastaavat mankelit, tulostin jumitti 100% todennäköisyydellä ja tulostussuman purkaminen oli puolimahdotonta, ja ilmanvaihto oli tietysti täysin tarpeetonta 24h käytössä olevassa talossa.
    Herkkänä yksityiskohtana muistan miten joku yritti tulostaa matemaattista teoreemaa, mutta puolivälissä sivua tulostin sai tarpeekseen ja heitti loppuun riveittäin huutomerkkejä, hymiöitä ja sydämiä.


  6. Jep jep, parikymmentä päätettä ja yksi tulostin sekä kymmenittäin tuskanhiessä viimeisenä yönä kirjallisia töitä vääntäviä opiskelijoita… kuinka voisimme koskaan unohtaa? En usko koskaan saaneeni yhtään kokonaista, kunnollista paperia tulostettua siinä luokassa. Yritettyä kyllä tuli.

    Ja entäs ne karaktäärit! Näytölleen ääneen höpiseviä, uutta meiliä saatuaan avoimesti hihkuvia, sivuilleen välillä paniikkisilmin vilkuilevia ja 24/7-tietsikkaelämää viettävän näköisiä ”opiskelijoita”… Onneksi asiat ovat nykyään kehittyneet siihen suuntaan, että kaikilla on kotikoneet ja omat laajakaistat, ettei sentään tarvitse enää julkisella paikalla nolata tuollaisilla tavoilla itseään :)



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: