h1

Freud oli väärässä

torstai, 21. syyskuu, 2006

Maailman suurin mysteeri ei ole se, mitä nainen haluaa, vaan se, miten nainen voi ymmärtää miestä.

Onneksi meillä on keskuudessamme mediapersoona Viivi Avellán ja uusi Viivistore, josta löytyy apu tähänkin vaivaan. Storessa on tarjolla muun muassa ”hulvattoman hauska” MAN HUNTING — miesten metsästyspeli, jossa ideana on oppia tulkitsemaan miehiä oikein. Siis ei vain tulkitsemaan, vaan nimenomaan tulkitsemaan oikein. Samalla pelin kuluessa olisi tarkoitus nauttia elämästä ”kaksilahkeisten” kanssa niin kauan kuin vielä voi (ennen kuin se oikea osuu kohdalle ja sitoutuminen on väistämätöntä).

Viivi kertoo myös, mistä täydellinen sinkkuelämä koostuu: ”ystävistä, matkoista, miehistä, juhlista, shoppailusta ja miehistä”. (Itse lisäisin listaan vielä yhden kerran ”miehistä”.)

Sinkkuelämän yksityiskohtien ymmärtämiseksi sinkun, ex-sinkun tai tulevan sinkun täytyy tosin ostaa Viivin Sinkkunaisen käsikirja (vain 27,90€). Siinä luvataan selvittää muun muassa tekstiviestien salatun maailman salat.

Jo pinnallisen tutustumisen perusteella opin verkkosivuilta yhden tärkeän asian. ”Komeiden kaksilahkeisten” korrekti vastinpari ei olekaan viiskytluvun tyyliin ”se kauniimpi sukupuoli”, vaan ”kisumirrit” eli ”kisut”.

Nyt kyllä täytyy turvautua sulkeumaan ja palata takaisin alkuun. Maailman suurin mysteeri on sittenkin se, miten nainen voi ylipäänsä yrittää ymmärtää yhtään mitään.

Mainokset

8 kommenttia

  1. Sokrateen väitettiin sanoneen joskus: ”Kuinka paljon onkaan tavaroita, joita en tarvitse!” :-)


  2. Toiset tarvitsee, toiset ei ;)

    Mutta joo, Sokrateen viisautta ei käy kiistäminen.


  3. Onkohan Man Hunting -peli jotain sukua Pleikkarin Manhunt-pelille? Siinä kaadettiin miehiä laittamalla niiden päähän muovipussi ja lyömällä naula niskaan. Kuulostaa huomattavasti Viivin niksejä tehokkaammalta tavalta metsästää miehiä.


  4. Ihanaa, feldon, että mainitsit tuon Manhuntin, sillä pyörittelin itse sitä nimeä kieleni päällä koko ajan kun tätä postausta kirjoittelin. Odotin vain, koska joku sanoo sen ääneen, jotta pääsen kommenteissa vinoilemaan aiheesta ;)

    Joo-o, hieman erilaisesta miestenmetsästyksestä näissä peleissä taitaa olla kyse, mutta kumpikohan sitten toimii tehokkaammin… riippunee kriteereistä. Täytyy kyllä tunnustaa, etten hirveästi diggaile kuolleista miehistä. Ai mutta niin, hmm, onkohan näissä loppujen lopuksi sittenkin kyse ihan samasta asiasta, sillä a) mies jota ei ole tai b) kuollut mies lienevät molemmille pelaajaryhmille yhtä lailla yhdentekeviä? Tärkeintä tosissaan on saada niitä miehiä kiinni. Käyttötarkoitus ”kiinnisaamisen” jälkeen vain vaihtelee *hieman*. Jes! Ei mennyt sitten hukkaan tämäkään ajatustyö :D

    Sitä paitsi minulle — iltapäivälehtiä aivan liian vähän seuraavalle — selvisi vasta eilen, että Viivi ei itse edes ole sinkku vaan avoliitossa! Tämä kaikki on siis huijausta…


  5. Jäin kuuntelemaan Viivi Avellanin haastattelua Turun Kirjamessuilla lähes 20 minuuttia kun suurenmoisia kirja-aarteita olisi ollut selattavana ja ties mitä muita laadukkaampia esiintyjiä olisi ollut tarjolla sinä aikana. Viivin kaltaiset mitättömyydet ryöstävät tällaiselta tollolta kuin minulta mahdollisuuden nauttia laatukirjallisuudesta vähän samaan tapaan kuin roskaruoka vie ymmärtämättömältä mahdollisuuden ruokailla terveellisesti.


  6. Minäkin olin tänään kirjamessuilla! Vertauksesi Viivin ja roskaruoan välillä on kyllä osuva, mutta eikös se ole niinkin, että kaikenlaista tarvitaan ja eri tilanteisiin sopivat erilaiset tuotteet? Joskus on tarjolla italialaisia tryffeleitä, toisinaan tekee mieli mikropopcornia. Onko reilua verrata näitä kahta ruokaa toisiinsa? Ehkä Viivilläkin on paikkansa tässä maailmassa. Alan selvästi jo pehmetä ajatukselle Käsikirjan ostamisesta… :P


  7. Moi,

    Nämä linkit voisivat sopia toisiinkin entryihin, mutta jotenkin tuli erityisesti mieleen tämä Avellan -pohdinta, kun huomasin Timestä että brittiaristokraattien perinteikäs etikettiopastaja on vaihtanut vapaalle. Melkein kuin jostain niistä 1980-luvun lopun halvoista nuorisoleffoista, joissa alemman keskiluokan protagonisti pääsee sotkemaan aristokraattielämän ja lopuksi roiskimaan kaikkien päälle tankkiautollisen verran mangomehua ja lopulta saavuttaa aristokraatti-ihastuksensa suosion ”elämänläheisillä” ohjeillaan.

    http://blogher.org/node/11316
    http://enjoyment.independent.co.uk/books/features/article1780538.ece
    http://www.news.com.au/story/0,23599,20516243-13762,00.html


  8. Uijui, mahtavia linkkejä, kiitos! Vanhana anglofiilinä koin jänniä déjà-vu-tunnelmia näitä tarinoita lukiessani — erityisesti koska ne muistuttivat minua siitä osin angstisestakin ristiriitaisuudesta, joka imperialistis-konservatiivis-isolationistiseen brittikulttuuriin niin erottamattomasti liittyy.

    On a lighter note, olisipa hauskaa lukea tuo itse opus, voisi itsekin oppia jotain. Miten käyttäytyä yhden yön suhteiden suhteen (”se on kuin pikaruokaa, houkuttelevaa mutta jälkikäteen siitä seuraa usein pahoinvointia”) ja miten selviytyä walk of shamesta (siis siitä, että miehen luota on palattava ilta-asussa aamulla kotiin)… Aivan mahdottoman tarpeellista sosiaalista pääomaa, se, että osaa käyttäytyä tyylikäästi tuollaisissakin tilanteissa.



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: