Archive for joulukuu 2006

h1

Verkiezingen

perjantai, 22. joulukuu, 2006

 

Tälle laajasti ja intensiivisesti mediaa seuraavalle mevrouw’lle tuli täytenä yllätyksenä, että tulossa saattavat olla Euroopan parlamentin vaalit. Olisi ollut hirveää, jos koko hoito olisi mennyt huomaamatta ohi! Onneksi minua muistutettiin asiasta pelottavan virallisella kirjeellä. Olin jo heittämässä hollanninkielistä läpyskää roskiin, kun havaitsin, että sen liitteessähän seisoo selitysosa, myös armaalla äidinkielelläni.

Ja näin minua, kansalaista, puhutellaan:

Ilmoitus sellaisen unionin kansalaisen, joka on toisen jäsenvaltion kansalainen, merkitsemisestä Alankomaiden vaaliluetteloon Euroopan parlamentin vaaleja varten
Teidät on merkitty tämän kunnan kunnalliseen väestötietorekisteriin (GBA) jonkin muun Euroopan unionin jäsenvaltion kansalaisena. Tämän perusteella Teillä on mahdollisuus käyttää äänioikeuttanne tulevissa Euroopan parlamentin vaaleissa oman valintanne mukaan joko Alankomaissa tai siinä valtiossa, jonka kansalainen olette.
Mikäli haluatte äänestää Alankomaissa, Teidän tulee palauttaa tämä lomake viimeistään 43 vuorokautta ennen vaaleja oheisessa palautuskuoressa. Jos sen sijaan haluatte äänestää kotivaltiossanne, tätä lomaketta ei pidä palauttaa.
Mikäli ilmoitatte, että haluatte osallistua näihin vaaleihin Alankomaissa, Teidät merkitään Euroopan parlamentin vaaleja varten Alankomaiden vaaliluetteloon, jossa pysytte, kunnes pyydätte, että Teidät poistetaan luettelosta. Teille lähetetään vaalikutsu, ja voitte äänestää esittämällä sen siihen merkityssä äänestyspaikassa. Muistutamme erityisesti, että äänestäminen sekä Alankomaissa että kotivaltiossanne ei ole sallittua. Useammin kuin kerran äänestämisestä määrätään rangaistukseksi enintään kuukausi vankeutta tai enintään 2250 euron sakko.
Palautukseen on liitettävä jäljennös tunnistautumisvelvollisuudesta annetussa laissa (Wet op de identificatieplicht) tarkoitetusta henkilöllisyystodistuksesta (esim. voimassa olevasta passista tai EU:n henkilökortista).

Tottahan toki aion äänestää, kun minua kerran lähestytään näin tyylikkäällä kirjeellä ja oikein henkilökohtaisesti. Minulla tosin ei ole aavistustakaan, koska vaalit ovat, keitä on ehdokkaina, ketä äänestäisin ja miksi, tai mistä koko hommassa ylipäätään on kyse.

KP vetäytyy nyt talvitauolle metsään mietiskelemään elämän tarkoitusta ja palaa viimeistään ensi vuoden puolella uudesti hehkeytyneenä ja piristyneenä.

Mainokset
h1

Sinä valitset!

torstai, 21. joulukuu, 2006

Olen jo pitkään sitkeästi yrittänyt elää rinnakkain sekä Operan että Firefoxin avaamassa maailmassa. Vaikka — ja toisaalta ehkä juuri siksi kun — kaikki käyttävät Foxia, olen salaa ollut ihastunut isoon punaiseen O:hon.

Mutta tämän päivityksen ja näiden tervetulotoivotusten jälkeen harkitsen kyllä siirtymistä täysin kettuilun pariin. Kuka näitä tuotteita oikein lokalisoi? Kyllä minä mielestäni suomea osaan, mutta en silti ymmärrä, mistä tässä puhutaan. ”Näet ominaisuuden toiminnassa” — huh?

Ja voi että, kyllä se choice on kova sana, mutta saattaapi olla, että suomeksi tuo valinnan hehkuttaminen alkaa jo kolmannella kerralla tökkiä.

Mutta oijoi, miten söpöä: tuonto! Siis kukahan on vastuussa tästä ihmeellisen ihanasta sanavalinnasta? Iik, tuonto! Tästä tulee niin uusi lempisanani, ettette usko.

h1

Miestenvessa, Jeesus ja maailmanloppu

maanantai, 18. joulukuu, 2006

Olen suuri machinima-fani — luonnollisesti: sehän on taidemuoto, jossa risteytyvät lukuisat sekä privaatisti että työn puolesta minua kiinnostavat asiat.

Parhaimmillaan machinima on riemastuttavan omaperäinen, käsintehty, digimedian kerronnallisia keinoja rikastuttava ja perinteisemmän av-median konventioita nokkelasti pyörittävä itseilmaisun muoto.

Tämä linkkaamani video on Overmanin ja Zarathustra Studiosin tuotantoa ja se voitti tänä vuonna New Yorkin Machinima Festivalilla palkinnon parhaasta käsikirjoituksesta. Juttu on toteutettu pääasiassa The Sims 2:lla.

Täältä avautuu lisää kiinnostavia polkuja.

Erityisen riemastuttavaa tässä videossa on myös se, miten sen ”oheistuotteessa”, alla olevassa Outtakes-sorta-making-ofissa (anteeksi sanahirviö), pelataan niin nätisti leffojen taustatuotosten kliseillä. Katsokaa pois.

h1

Rajapinta

lauantai, 16. joulukuu, 2006

Nimimerkki barrett nosti pari päivää sitten Clay ShirkynA Story too Good to Check” -jutun kommenttiketjussa esiin muutamia kysymyksiä SL:stä. Nämä ovat niin kihelmöivästi naulan kantaan, että nyt on pakko siteerata:

Why do people build stairs and delicate escalators, if they can fly?

Why do they spend money (real or virtual) buying chairs if they cannot get tired?

Why do they replicate their rather low quality RL architectural, physical environment _exactly_ in SL when they have the tools to create _anything_ they want?

Why does everyone look like in SL as if they were from the front page of People magazine? Are there any ugly (normal, handicapped, not-so-cute, and/or with disabilities) people there at all?

Fantasia periaatteessa mahdollistaa meille mitä tahansa, mutta olemme niin monin näkymättömin säikein kiinni siinä sosiaalisesssa todellisuudessa, johon olemme tottuneet, ettemme noin vain pääsekään hyppäämään lentoon.

No, ainakin voimme koittaa leikitellä uusien mahdollisuuksien ja erilaisuuksien ajattelemisella.

Olen odottanut sitä päivää, jolloin virtuaalimaailmoihin kuvitellut asiat kiertyvät takaisin reaalitodellisuuteemme fyysisinä objekteina. Olisiko se yksi juonne siinä uusmaterialismissa, se?

Pientä vihjettä tulevasta antaa SL:n kylkiäisfirma Fabjectory – ”Got a Virtual World? Let us Make it Real. (click here)” – joka myy esimerkiksi avatar-replikoita, siis konkreettisina mallinnoksina.

Sitten kun virtuaalitodellisuuteen suunniteltuja hahmoja ja objekteja saa käännettyä takaisin fysiikan lakien hallitsemaan aineelliseen todellisuuteemme niin, että ne myös simuloivat digitaalisen olemassaolonsa tapaa, saatetaan päästä käsiksi jo aika vinkeisiin tilanteisiin.

Vapiskaa, postkyberpunkkarit.

Edit: Täältä löytyy lisää vaikuttavia esimerkkejä.

h1

Toiselämän vallankumous

perjantai, 15. joulukuu, 2006

Kuulin villejä huhuja, että raamatussa on viime aikoina ollut juttua Second Lifesta. On hienoa, että aihepiiristä kirjoitetaan yleistajuisia esittelyjä. Valitettavasti SL:stä taitaa pian olla myöhäistä kirjoittaa sen uutuutta hehkuttavia artikkeleita, sillä Blogistanin tietotoimiston mukaan kyseinen virtuaalimaailma on ennennäkemättömän kriisin kourissa. Enkä nyt viittaa Samin postaukseen siitä, miten SL:ssä on jo lähtökohtaisesti kyse vain median historiatiedottomasta hypetyksestä.

SL:n pelimaailmassa on tapahtumassa paljon suurempi ja merkittävämpi vallankumous kuin päältä katsoen uskoisi. Ja parasta siinä on se, että tällä nyrjähdyksellä on suora vastineensa niin sanotun ensimmäisen elämän puolella.

Second Lifehan on digitaalinen leikkikenttä, jossa ihmiset itse vastaavat avatariensa ja kokemusmaailmojensa ulkonäöstä. Osallistujilla on siis mahdollisuus luoda itse itsensä ja ympäristönsä, ja asukkailla on suunnittelemiinsa objekteihin tekijänoikeus. Koska tekijänoikeuksien säätely ja markkinatalous kulkevat käsi kädessä auringonlaskuun, mahdollistaa aineettomien hyödykkeiden tuotannon ja kulutuksen kontrollointi myös niiden omistusoikeutta sääntelevän järjestelmän.

Suomeksi sanottuna SL:ssä kukoistavat bisnekset, jotka myyvät hahmoihin propseja, kulkupelejä, asumusten osia ja erilaisia asuinympäristöjen sulostuttajia. Näistä tuotteista maksetaan pelissä Linden-dollareilla, virtuaalirahalla, jolla on vaihtokurssi US-dollariin. Yhdellä oikealla dollarilla saa tällä hetkellä noin 270 Lindeniä.

Ihmiset luovat tuotteita, ostavat ja myyvät. SL:n talousmalli on dynaaminen, mutta vakaa. Tai oli vielä jokin aika sitten. Muutamassa viikossa pelin digitaalinen järjestelmä on kuitenkin kohdannut muutoksia, jotka voivat suistaa koko metaversumin raiteiltaan.

SL:n asukit ja digitaalisten tuotteiden suunnittelijat suhtautuvat – ymmärrettävää kyllä – varsin intohimoisesti tuotoksiinsa ja niiden omistusoikeuksiin. Pelaajien oman toiminnan tukeminen (ja sitä kautta pelaajien sitouttaminen tarjottuun alustaan) on ollut aina osa myös SL:n taustayhtiö Linden Labsin virallista politiikkaa. SL on kuuluisa siitä, että sen suunnittelussa otettiin oppia aikaisempia virtuaalimaailmoja vaivanneista ongelmista ja tehtiin asiat paremmin. Tosielämä ja keinomaailma ovat kuitenkin nyt jännittyneet uudella tavalla ongelmaiseen suhteeseen.

Ongelman nimi on CopyBot.

CopyBot-kriisistä on kirjoitettu viikkojen aikana lukuisia huikaisevan hyviä postauksia, joten tyydyn tässä kertaamaan vain muutamia kokonaiskuvan osatekijöitä.

CopyBot on ohjelma, jolla voi kopioida SL:ssä mitä tahansa. Voin vaikka törmätessäni kivannäköiseen avatariin ottaa botin kauniiseen käteen ja tuottaa havaitsemastani hahmosta täydellisen kopion. Ja hienointä tässä on se, että samalla hetkellä kun näin teen, luon uuden ”teoksen”, jonka omistusoikeus siirtyy minulle.

Mistä CopyBot-kriisissä oikeastaan on kyse? Siitä, että CopyBotin käyttö muistuttaa meitä kouriintuntuvalla tavalla digitaalisen datan ominaisluonteesta eli kontrolloimattomuudesta, ja tämä nirhaisee ikävällä tavalla monen ”sisällöntuottajan” tietoisuutta. Bitit ovat kuin vettä, elintärkeää ihmiskehojen polttoainetta, jota voidaan säädellä ainoastaan sen jakelu- ja levitysverkoston kautta. Veden omistaminen sinänsä on omituisen keinotekoinen ajatus; samoin lienee bittien laita.

Koko CopyBot-keskustelun keskeisin kirjoitus löytyy Raph Kosterin blogista, jossa tämä summaa kauniisti, mistä tilanteessa on kysymys:

In short, what’s happening is a small-scale social crisis that brings into sharp relief the split between the hacker-ethic-libertarian-info-must-be-free ethos that underpins much of the technology of virtual worlds, and the rampant commercialism that has actually enabled its embodiment. What we have here is a case of bone fighting blood.

Laajempi konteksti CopyBotin ruumiillistamalle ongelmalle on koko olemassa oleva digitaalinen media ja siihen kytkeytyvät sääntelyn ja tekijänoikeuksien turvaamisen järjestelmät. Kuten Koster sen sanoo, ”CopyBot is a mirror, and what we see reflected in it is the unsavory fact that we all want DRM, if it favors us.”

Digitaalista olemassaoloamme riivaa siis perustavanlaatuinen ristiriita, joka aiheutuu siitä, että me toimijat – tuottajat, käyttäjät ja kuluttajat – samaan aikaan sekä tuemme digi-informaation vapautusliikettä että haluamme säilyttää itsellämme oikeuden omiin tuotoksiimme. Samalla tavalla haluamme kaikki ladata verkosta ilmaiseksi kamaa, mutta emme mielellämme jaa omia kokoelmiamme muille.

Raph Koster näyttää olevan sitä mieltä, että kapitalistisen maailman järjestys on laajamittaisesti ja peruuttamattomasti siirtymässä sisällöstä (content) palveluun (service) tai toteutukseen (functionality). Myös levy- ja elokuvatuotantoyhtiöt tietävät tämän; siksi digitaaliseen maailmaan ollaankin ujuttamassa muun muassa ikiaikaisia kasettimaksuja vastaavia, naurettavia korvausjärjestelmiä. Sisältöön keskittymisellä ei hänen mukaansa ole tulevaisuutta, mutta dilemma onkin siinä, että koko kulttuurituotantomme järjestelmä on rakentunut oletuksille ”sisällön” ensisijaisuudesta.

Kosterilla on niin järisyttävä visio SL:n kaltaisten toiselämien tulevaisuudesta, että lainaan häneltä vielä yhden tekstipätkän:

As long as Second Life creators are relying on creating content like textures and models — the exact same sort of stuff that drives costs so high in other worlds, the exact same stuff that is most commodified, and the exact same stuff that is streamed — they will continue to face the same dilemmas as any other content industry. They will be copied. They will be ripped off. They will find their market prices falling. They will agitate for DRM. They will form lobbies with the analogue to a government, and argue that they are in fact the primary cultural contributors in the system. They will, in the end, come to embody everything about the broader, commercial Web that they fled to Second Life in order to escape.

Kuten asiaan kuuluu, Kosterin esiinnostamista pointeista käydään kiivasta keskustelua kommenttiketjun puolella. Siellä kannattaa keskittyä erityisesti Prokofy Nevan kirjoituksiin ja Kosterin vastineisiin. Jään jännityksellä odottamaan draaman seuraavaa kaareutumista.

h1

Biisimeemi

torstai, 14. joulukuu, 2006

1. Sukupuolesi?
Heaven Knows

2. Mikä on suurin unelmasi?
Life Less Frightening

3. Mitä inhoat?
The Approaching Curve

4. Millainen fiilis sinulla nyt on?
Rumors Of My Demise Have Been Greatly Exaggerated

5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään?
Everchanging

6. Mistä asioista pidät?
Dancing For Rain

7. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/tyttö-/poikaystävällesi?
Give It All

8. Missä haluaisit olla?
Anywhere But Here/Behind Closed Doors

9. Kuvaile elämää?
Like The Angel

10. Kuvaile itseäsi?
Worth Dying For

11. Mitä sinä haluaisit juuri nyt?
My Life Inside Your Heart

Ja bonuksena mainostetaan tiedostavaa peliä.

[via Kuraattori]

h1

Takaisin helvettiin

maanantai, 11. joulukuu, 2006

No olihan viikonloppu. Olen juoksennellut eri kaupungeissa tapaamassa erilaisia ihmisiä niin etten ole nukkumaan ehtinyt, saati koneeseen koskenut. On tuntunut monenlaiselta. Kolmen päivän aikana olen ehtinyt tosissani ihastua, vihastua, v*ttuuntua, innostua ja riehaantua.

Yksi kivoimmista* kokemuksista oli perjantai-illan synkeä Inferno. Korkkasin paikan kahden valloittavan miehen seurassa. Kokemus oli niin järisyttävä, että se sai minut reflektoimaan ihmisenä olemisen peruskysymyksiä — kuten sitä, saako hevimestaan tulla vihertävässä jumpperissa. (Ei saa.)

Muutenkin on tuntunut kummalliselta. Voi Amorphis. Jotkut etsivät itseään vaihtamalla yhdet kliseet toisiin yhtä turruttaviin. Ei auta. Noin ei päästä lähestymään sitä, mikä todella merkityksellistä on, yodaan.

Sami. Ensinnäkin hevibaarin tulee olla musta ja kalsea, eikä pinkeillä perhosilla ole paikkaan mitään asiaa. Jos joku hentoinen korento eksyisikin rautaporteista sisälle, se liiskattaisiin armotta lattiaan. Äkkiä seinät, katto ja lattiat valuisivat verta, eikä meistä kukaan halua ympäristöön verenvuodatusta. Paras pitää viattomat luontokappaleet siis siellä, minne ne luontaisesti kuuluvat, eli metsässä ja raparperin alla.

Toinen ja ehkäpä vielä ensin mainittuakin tärkeämpi syy hevibaarin tummuuteen on se, että musta nostaa ihmiset esille. Kuulkaa näin yksinkertaisen nerokasta se on. Metalli on iloinen asia. Se on viesti elämän puolesta. Hevarit ovat rentoja ja reippaita, sillä metalli synnyttää kuulijassaan positiivisia viboja. He ovat myös ystävällisiä, koska heillä ei ole mitään syytä purkaa aggressioita kanssakärsijöihinsä, toisin kuin esimerkiksi iskelmäfanaatikoilla, jotka voivat suorastaan elää terrorisoiden muita. Näin olen antanut itselleni kertoa.

Sitä paitsi mikä korostaisikaan herkemmin ihmisen ilmeitä, hiussuortuvien liikehdintää ja ihon vivahteita kuin syvänmusta tausta? Eikö ihminen ole kauneimmillaan ja haavoittuvimmillaan seistessään tyhjyyden edessä? Jos minä saisin päättää, myös Infernon baaritiskin kelmeä hehku katoaisi mustaan aukkoon. Todellinen synkkyys se vasta jännittäävää olisi.

Seuralaisistani toinen pudisteli yhdessä vaiheessa huolestuneena päätään: ”Paikan asiakkaista ainakin 85 prosenttia on miehiä.” En tiedä, haluaisinko nostattaa kansanliikkeen hevibaarien naisedustuksen lisäämiseksi vai piilotella tätä suloista salaisuutta itselläni. Metallimestoissa naistenhuoneissa ei ole jonoa. Baaritiskillä kukaan kärtty-Irma ei punge minun ja hellästi viipyilevän katsekontaktini väliin. Saan huomiota. Olen otettu. Ah! Ja sitä paitsi paikan naisetkin ovat kauniita.

Ainoa asia, jota edelleen syvästi pohdin, liittyy musiikin volyymin ja optimaalisen keskustelutilanteen väliseen jännitteeseen. Hevin kuunteluhan on vaikeaa niin sanotusti taustamusiikkina. Tosin vielä vaikeampaa on olla keskustelematta kiinnostavien ihmisten kanssa vaikka ääniaallot jyräisivätkin sanat lyttyyn. Pitäisikö panostaa äänentoistoon vai verbaliikkaan? Siinäpä dilemma.

* Erään kerran kun kirjoitin metallista, veljeni ystävällisesti huomautti, että kiva kuuluu sellaisten sanojen kategoriaan, jota ei tule koskaan eikä missään tilanteessa käyttää ko. aihepiiriin yhteydessä. Mutta minähän olenkin tällainen kapinallinen.