Archive for maaliskuu 2007

h1

Hengen paloa

perjantai, 30. maaliskuu, 2007

Saadakseen tällaisen lopputuloksen aikaiseksi joku on saanut vääntää ja kääntää aikamoisella kärsivällisyydellä. Ja houkutella muutaman kaverinsakin mukaan.

Jollain todella perverssillä tavalla biisi (Hammerfall: Heeding the Call) itse asiassa sopii näiden androgyynien, kepeästi liikehtivien loitsijoiden poljentoon.

Tässä vielä sama biisi erityyppisellä mutta yhtä kaikki mielenkiintoisella actionilla höystettynä. (Saa katsoa myös ilman ääntä, jos ei kestä kuunnella tätä toiseen kertaan.)

h1

Entropian ongelma ja poliisi

tiistai, 27. maaliskuu, 2007

Hyvät hykkyrät sentään. Turun Sanomat uutisoi äsken tiedemaailmaa mullistavasta uudesta käytännöstä: valita poliisille tieteellisessä kontekstissa julkaistusta väärästä tiedosta, ja poliisi selvittää väitteiden paikkaansapitävyyden. Sitten varmaan otetaan kiinni syylliset ja toimitetaan ne tuomittaviksi. Jään jännityksellä odottamaan tutkinnan etenemistä.

Jo tiukan viileällä otteella kirjoitetun jutun otsikko herättää nautinnollisia aatoksia: ”Turun poliisi ratkomaan entropia-ongelmaa”. Tässä tapauksessa kyse on tosiaan aika pikkujutusta, entropian eli epäjärjestyksen lisääntymisestä maapallolla. Täältä se kiistakapula löytyy.

Tämähän avaa huikeita mahdollisuuksia. Mihin meitä tutkijoita enää tarvitaan? Luovutetaan hommat poliisien ja lakimiesten käsiin!

h1

Nettitutka

tiistai, 27. maaliskuu, 2007

Monet hyvät asiat maailmassa ovat usein yksinkertaisia, minkä tajuaa erityisesti silloin kun elämä vaikuttaa monimutkaiselta.

Kaikenlaisten webihärpättimien keskellä täältä löytyy hauskan simppeli nettitutka. Siitä selviää puolihuolimattomalla vilkaisullakin monta elintärkeää tietoa. Hiirellä voi lisäksi tsekata kunkin mittauspaikan oman, yksilöllisen tilanteen ja tulevaisuuden.

Ulkoasu on karski mutta toimiva. Kokeilkaapa vaikka seurata mallinnettujen pilvien liikuntaa. Ja tuulen suunnan muuttumista. Tähän voisi jäädä koukkuun. Oikealta Verwachting-otsakkeen alta kun klikkaa nu-linkkiä, niin pääsee lähes synkronoidussa reaaliajassa mukaan täkäläiseen tunnelmaan.

Ja sitten vain arvioimaan omaa elämäntilannetta näitten lukujen valossa. Jii-haa, terdelle!

h1

Uusi kuva minusta

sunnuntai, 25. maaliskuu, 2007

Which Fantasy/SciFi Character Are You?

John Sheridan

An experienced survivor who has maneuvered around many obstacles, you are looked up to by those who rely on your good judgment.

In the last few years, we’ve stumbled. We stumbled at the death of the president, the war, and on and on. When you stumble a lot you tend to look at your feet. Now we have to make people lift their eyes back to the horizon and see the line of ancestors behind us saying, ”Make my life have meaning,” and to our inheritors before us saying, ”create the world we will live in.”

John is a character in the Babylon 5 universe. You can read his biography at the Worlds of JMS fansite.

Testi oli muuten yllättävän hyvä.

Ja täällä näitä on lisää.

h1

Henkinen ikä

sunnuntai, 25. maaliskuu, 2007

Meinasi iskeä ikäkriisi. Huomasin eilen selitteleväni baarissa yhdelle miehelle, miten vanha olen ja miksi… ja miten oikeasti olen kuitenkin todella paljon vähemmän vanha kuin voisi kuvitella. Urh.

Aukoton todiste siitä on mm. se, ettei minulla ole hajuakaan siitä, miten kukkia istutetaan. Keski-ikä on vielä kaukana.

Oli kuitenkin pakko testata, missä mennään. Päivän tunnussana on henkinen ikä.

Tulos: 23. Oikeaan osui! Kyllä ne internetissä tietää nämä jutut.

h1

Kolmesataa kovaa kohtaloa

tiistai, 20. maaliskuu, 2007

Noin kuukausi sitten näin verta, väkivaltaa ja väärintulkintoja valkokankaalle vyöryttävän elokuvan trailerin, jonka lopussa kankaalle mäjähti verenpunaisin numeraalein luku 300.

Tajusin välähdyksenomaisesti, että nähtyäni sen, sama enää olis en.

No, nyt pääsin tiirailemaan itse tuotetta, ja täytyy sanoa, että arvioni elokuvan vaikuttavuudesta meni hitusen liian pitkälle.

300 on historiallisella hehkulla silattu tehostespektaakkeli, jossa nahkakalsareitaan (jee!) ja öljyttyjä vatsalihaksiaan (jee! jee!) esittelevät isot miehet leikkivät sotaa aivan liian tosissaan (näin tehdessään he eivät tosiaankaan näytä tältä). Tapahtumapaikkana on Thermopylain sola, ajankohtana 480 eaa, ja kolmeasataa urhoollista spartalaista vastassa ovat persialaisten megalomaanisiksi kuvatut armeijat.

300:n ohjaaja, Zack Snyder, herätti kolme vuotta sitten huomiota George Romeron zombie-klassikkoa pirtsakasti elävöittäneellä Dawn of the Dead -uudelleenfilmatisoinnilla. Ei siis ihme, että 300:an on kohdistunut monen actionin ystävän toiveikas katse.

Toinen syy olla innostunut 300:n konseptista on se, että leffa perustuu Frank Millerin samannimiseen sarjakuvaan. Sen tyylissä mennään aika lailla Sin Cityn suuntaan, siluetteihin, kontrasteihin ja graafiseen kulmikkuuteen, ja Snyder on uskollisesti jäljentänyt näitä tuokiokuvia liikkuvan kuvan formaattiin.

Elokuvan juonesta tai näyttelijäntyön finesseistä kannattaa tässä yhteydessä puhua suunnilleen tämän verran: Spartalaisten kuningas Leonidas I (skottiaksentilla murjova Gerard Butler) suututtaa persialaiset ja johtaa miesjoukkonsa etsimään tappelua. Ensiksi 300:a vastassa on kevyt alkutaistelujoukko (tappelua), sitten rajumpi armeija (persialaisten queeriksi kuvatun kuningas Xerxeen ”Kuolemattomat”) (tappelua), sitten suorastaan epäinhimillisen brutaali armeija (tappelua), ja lopun varmaan muistattekin historiantunneilta (entistä enemmän tappelua).

300 kertoo hämmästyttävän vähän yhtään mistään. Sen dialogi on tyyliä: ”For Freedom!!!” ”Ugh! Ugh!”

Näyttelijöiden tai ovelan tarinan sijasta leffassa onkin tasan kaksi kiinnostavaa asiaa. Se, miltä se näyttää ja se, miten se rakentaa hollywoodilaisittain tulkittuja ideologisia vastakkainasetteluja oikeuttaakseen verenvuodatuksen. Näitä asioita käsitellään muuten elokuvan harvinaisen huolellisesti kootulla wiki-sivulla, kannattaa vilkaista.

Elokuvan katsominen on sinänsä vaikuttava kokemus. (Sen kuunteleminen on sen sijaan todella vaivaannuttavaa, mutta ei mennä nyt siihen.) 300 on blue screen ja green screen -otoksineen niin kaunista hyperrealismia, että sen voi jo sanoa oikeasti lähenevän maalaustaidetta, kuten Lev Manovichin kuuluisa väittämä digitaalisesta elokuvasta kuuluu. Leffassa on tasan yksi ulkona kuvattu kohtaus. 300 tuokin monia film noirin keskeisiä esteettisiä keinoja ns. nykyaikaan. Tärkein näistä on ”pestyjen”, valjujen värien käyttö, jota verenpunaisen käyttö tyylikkäästi aksentoi.

Jokainen kuva on huolellisesti Frank Millerin hengessä raamitettu ja kokoon nakutettu kuin kyseessä olisikin marmoria hellästi käsittelevä veistotaide; toisaalta leffa näyttää rujolla pensselillä ja tummaksi pestyillä väreillä suditulta kollaasilta, johon on viimeistelyvaiheessa lisätty lukuisia siroja yksityiskohtia pienenpienillä siveltimillä.

Valoa on kuvassa sen verran, että sen havaitsee virtaavan kankaalle kummallisista kulmista ja korostavan suhteettomasti koloja, kuoppia, uurteita ja syvennyksiä. Ja sitä paljasta lihaa, joka niin runollisen kauniisti pingottuu sikspäkvatsojen muotokielelle. Jos tästä estetiikasta olisi pakko valita yksi asia siksi merkittävimmäksi, se olisi kontrasti — raaka valo, jonka tehtävä ei varsinaisesti ole valaista mitään, vaan korostaa jokaikistä kuvaa hallitsevan mustan eri sävyjä.

Elokuvassa on yksi kiistaton heeros, yksi kaunis nainen (vaimo), iso joukko alttiita henchmaneja sekä kasvottomia, epäinhimillistettyjä vihollisia. On suoranainen ihme, että tuottajat ovat sallineet näin avoimen lapsellisia hahmoutuksia. Jos normi on olla valkoinen, supermaskuliininen, päätöksissään horjumaton ja tunteensa kätkevä mies, tälle normille (=spartalaiselle) on luotu häiritsevä vastinpari: persialaiset kuvataan tummaihoisiksi, naismaisiksi, houkutuksille altiiksi ja tunteellisiksi houkiksi, jotka meikkeineen, ketjuineen ja lävistyksineen alistuvat orjiksi (toisin kuin urheat spartalaiset), uskovat typerästi kuninkaansa jumaluuteen ja lähenevät vähä-älyistä örkkiä mitä pitemmälle taisteluissa mennään.

Elokuvan historiallinen ja poliittiseksi tulkittava näkemyksellisyys on tietenkin täyttä kukkua, mutta kuinka moni sen kohderyhmäläisistä käy Wikipediassa tarkistamassa, olivatko spartalaiset todella demokratian esitaistelijoita ja persialaiset rumia ja tyhmiä riistäjiä?

Sisällöllisesti on erittäin mielenkiintoista, että useat arvostelijat vertaavat 300:a peleihin — ei niin kuin elokuvia yleensä peleihin verrataan (niiden oheen liitetyn peliaihion kautta), vaan niin että elokuva itsessään on kuin peli. Toki leffan kylkeen on pusattu se pakollinen PSP-merchandisekin, mutta jotenkin aavistelen, että siinä veripisaroiden hienostuneesti täplittämä taistelubaletti saa väistyä raa’an mäiskinnän tieltä.

300:n vastustajat ovat esimerkiksi aivan selvästi NPC:itä. Kun spartalaiset vyöryvät solan sivustalta persialaisjoukon kimppuun, ”Kuolemattomat” seisovat aivan liian pitkään ja passiivisina omassa muodostelmassaan toimiakseen niin kuin oikeat älylliset olennot. Loppupuolella kohdataan toinen toistaan kauhistuttavampia bosseja. Koko elokuvan rakennetta voi kuvata level uppina.

300 näyttää yksinkertaisen täydellisesti peliltä. Taustamaalaukset, hahmojen ryhmittyminen kuvaruudun kattamaan alaan, 360 asteen kamerapyörähdykset taistelujen tiimellyksessä, tapa jolla henkilöt liikkuvat ja puhuvat — elokuvaa katsoessa voisi kuvitella katsovansa huolellisesti sommiteltua pelivideota. Tämä ei ole lainkaan huono asia, sinällään, mutta mitäs jos sitä tuli lähteneeksi elokuviin katsomaan elokuvaa

h1

Mitäs me viinipersoonat

maanantai, 19. maaliskuu, 2007

Lähdin 19-vuotiaana Ranskaan viinitilalle töihin, sadonkorjuuseen. Oikeastaan työpaikka diilautui minulle ystäväni kautta; hän kun sattui lukemaan Viinilehteä ja bongasi sieltä kullanarvoisen — ja kummallisen — mahdollisuuden matkustaa seikkailuun. Rahanansaitsemistarkoituksemme vaihtui châteaulla äkkiä avoautoajeluihin, eksklusiivisiin illallisiin ja — yllättävää kyllä — jatkuvaan viininjuontiin.

Retkestämme riittää villejä tarinoita, joista useimmat kaverini ovat kuulleet varmaan kymmeniä kertoja. Näin jälkeenpäin tuntuu siltä, että olimme aika lailla eri ihmisiä tullessamme viinitilalle ja lähtiessämme sieltä eteenpäin, kumpikin omaan suuntaansa.

Onneksi emme ajautuneet pysyvästi eri tahoille. Rakas ystäväni vieraili viime viikolla luonani, ja biletimme niin ankarasti kuin kaksi tätiä vain voi.

Kiitos, sinä ihana, ihana ihminen, että tulit vieraakseni; se oli mahtavaa!

Ja niin, näköjään olen Viinikoneen mukaan sitten Riesling. Tulos pitää yllättävän hyvin paikkansa, vaikka tuosta järjestelmällisyydestä monet taitaisivat kohdallani olla kyllä eri mieltä.

[via Matkalla]