h1

Kolmesataa kovaa kohtaloa

tiistai, 20. maaliskuu, 2007

Noin kuukausi sitten näin verta, väkivaltaa ja väärintulkintoja valkokankaalle vyöryttävän elokuvan trailerin, jonka lopussa kankaalle mäjähti verenpunaisin numeraalein luku 300.

Tajusin välähdyksenomaisesti, että nähtyäni sen, sama enää olis en.

No, nyt pääsin tiirailemaan itse tuotetta, ja täytyy sanoa, että arvioni elokuvan vaikuttavuudesta meni hitusen liian pitkälle.

300 on historiallisella hehkulla silattu tehostespektaakkeli, jossa nahkakalsareitaan (jee!) ja öljyttyjä vatsalihaksiaan (jee! jee!) esittelevät isot miehet leikkivät sotaa aivan liian tosissaan (näin tehdessään he eivät tosiaankaan näytä tältä). Tapahtumapaikkana on Thermopylain sola, ajankohtana 480 eaa, ja kolmeasataa urhoollista spartalaista vastassa ovat persialaisten megalomaanisiksi kuvatut armeijat.

300:n ohjaaja, Zack Snyder, herätti kolme vuotta sitten huomiota George Romeron zombie-klassikkoa pirtsakasti elävöittäneellä Dawn of the Dead -uudelleenfilmatisoinnilla. Ei siis ihme, että 300:an on kohdistunut monen actionin ystävän toiveikas katse.

Toinen syy olla innostunut 300:n konseptista on se, että leffa perustuu Frank Millerin samannimiseen sarjakuvaan. Sen tyylissä mennään aika lailla Sin Cityn suuntaan, siluetteihin, kontrasteihin ja graafiseen kulmikkuuteen, ja Snyder on uskollisesti jäljentänyt näitä tuokiokuvia liikkuvan kuvan formaattiin.

Elokuvan juonesta tai näyttelijäntyön finesseistä kannattaa tässä yhteydessä puhua suunnilleen tämän verran: Spartalaisten kuningas Leonidas I (skottiaksentilla murjova Gerard Butler) suututtaa persialaiset ja johtaa miesjoukkonsa etsimään tappelua. Ensiksi 300:a vastassa on kevyt alkutaistelujoukko (tappelua), sitten rajumpi armeija (persialaisten queeriksi kuvatun kuningas Xerxeen ”Kuolemattomat”) (tappelua), sitten suorastaan epäinhimillisen brutaali armeija (tappelua), ja lopun varmaan muistattekin historiantunneilta (entistä enemmän tappelua).

300 kertoo hämmästyttävän vähän yhtään mistään. Sen dialogi on tyyliä: ”For Freedom!!!” ”Ugh! Ugh!”

Näyttelijöiden tai ovelan tarinan sijasta leffassa onkin tasan kaksi kiinnostavaa asiaa. Se, miltä se näyttää ja se, miten se rakentaa hollywoodilaisittain tulkittuja ideologisia vastakkainasetteluja oikeuttaakseen verenvuodatuksen. Näitä asioita käsitellään muuten elokuvan harvinaisen huolellisesti kootulla wiki-sivulla, kannattaa vilkaista.

Elokuvan katsominen on sinänsä vaikuttava kokemus. (Sen kuunteleminen on sen sijaan todella vaivaannuttavaa, mutta ei mennä nyt siihen.) 300 on blue screen ja green screen -otoksineen niin kaunista hyperrealismia, että sen voi jo sanoa oikeasti lähenevän maalaustaidetta, kuten Lev Manovichin kuuluisa väittämä digitaalisesta elokuvasta kuuluu. Leffassa on tasan yksi ulkona kuvattu kohtaus. 300 tuokin monia film noirin keskeisiä esteettisiä keinoja ns. nykyaikaan. Tärkein näistä on ”pestyjen”, valjujen värien käyttö, jota verenpunaisen käyttö tyylikkäästi aksentoi.

Jokainen kuva on huolellisesti Frank Millerin hengessä raamitettu ja kokoon nakutettu kuin kyseessä olisikin marmoria hellästi käsittelevä veistotaide; toisaalta leffa näyttää rujolla pensselillä ja tummaksi pestyillä väreillä suditulta kollaasilta, johon on viimeistelyvaiheessa lisätty lukuisia siroja yksityiskohtia pienenpienillä siveltimillä.

Valoa on kuvassa sen verran, että sen havaitsee virtaavan kankaalle kummallisista kulmista ja korostavan suhteettomasti koloja, kuoppia, uurteita ja syvennyksiä. Ja sitä paljasta lihaa, joka niin runollisen kauniisti pingottuu sikspäkvatsojen muotokielelle. Jos tästä estetiikasta olisi pakko valita yksi asia siksi merkittävimmäksi, se olisi kontrasti — raaka valo, jonka tehtävä ei varsinaisesti ole valaista mitään, vaan korostaa jokaikistä kuvaa hallitsevan mustan eri sävyjä.

Elokuvassa on yksi kiistaton heeros, yksi kaunis nainen (vaimo), iso joukko alttiita henchmaneja sekä kasvottomia, epäinhimillistettyjä vihollisia. On suoranainen ihme, että tuottajat ovat sallineet näin avoimen lapsellisia hahmoutuksia. Jos normi on olla valkoinen, supermaskuliininen, päätöksissään horjumaton ja tunteensa kätkevä mies, tälle normille (=spartalaiselle) on luotu häiritsevä vastinpari: persialaiset kuvataan tummaihoisiksi, naismaisiksi, houkutuksille altiiksi ja tunteellisiksi houkiksi, jotka meikkeineen, ketjuineen ja lävistyksineen alistuvat orjiksi (toisin kuin urheat spartalaiset), uskovat typerästi kuninkaansa jumaluuteen ja lähenevät vähä-älyistä örkkiä mitä pitemmälle taisteluissa mennään.

Elokuvan historiallinen ja poliittiseksi tulkittava näkemyksellisyys on tietenkin täyttä kukkua, mutta kuinka moni sen kohderyhmäläisistä käy Wikipediassa tarkistamassa, olivatko spartalaiset todella demokratian esitaistelijoita ja persialaiset rumia ja tyhmiä riistäjiä?

Sisällöllisesti on erittäin mielenkiintoista, että useat arvostelijat vertaavat 300:a peleihin — ei niin kuin elokuvia yleensä peleihin verrataan (niiden oheen liitetyn peliaihion kautta), vaan niin että elokuva itsessään on kuin peli. Toki leffan kylkeen on pusattu se pakollinen PSP-merchandisekin, mutta jotenkin aavistelen, että siinä veripisaroiden hienostuneesti täplittämä taistelubaletti saa väistyä raa’an mäiskinnän tieltä.

300:n vastustajat ovat esimerkiksi aivan selvästi NPC:itä. Kun spartalaiset vyöryvät solan sivustalta persialaisjoukon kimppuun, ”Kuolemattomat” seisovat aivan liian pitkään ja passiivisina omassa muodostelmassaan toimiakseen niin kuin oikeat älylliset olennot. Loppupuolella kohdataan toinen toistaan kauhistuttavampia bosseja. Koko elokuvan rakennetta voi kuvata level uppina.

300 näyttää yksinkertaisen täydellisesti peliltä. Taustamaalaukset, hahmojen ryhmittyminen kuvaruudun kattamaan alaan, 360 asteen kamerapyörähdykset taistelujen tiimellyksessä, tapa jolla henkilöt liikkuvat ja puhuvat — elokuvaa katsoessa voisi kuvitella katsovansa huolellisesti sommiteltua pelivideota. Tämä ei ole lainkaan huono asia, sinällään, mutta mitäs jos sitä tuli lähteneeksi elokuviin katsomaan elokuvaa

Advertisements

5 kommenttia

  1. Näin 300 leffan IMAXissa San Franciscossa ja ohhoh… olipas mahtava audiovisuaalinen kokemus! Itse en edes odottanut muuta kuin hieman huvittavaa tai toisinaan jopa vaivaannuttavaa sarjisläpänheittoa. Visuaalinen vyörytys sen sijaan oli kauniiden kuvien katsomista, joka lähenteli aitoa taide-elämystä. Ja ei kai sitä saduissa tartte aina suurta juonta takana olla? Haluamattani 300:sta tuli mieleen veripalttuleffa Apocalypto. Näissä molemmissa on yhtä huikea juoni: ”there and back” ja toisessa vaan ”there”. Elämyksen tasolla ollaankin sitten aivan eri sfääreissä.


  2. Ouh! Voin vain kuvitella, miten hyvin homma toimi IMAXina. 300 oli normaalistikin komeaa katseltavaa. Niin, ehkä liika juoni olisi voinut jopa häiritä tätä leffaelämystä :P

    Jännä miten monissa arvioissa hyristellään siitä, että 300 oli tosi väkivaltainen, mutta eihän se ollut. Mun mielestä se oli itse asiassa yllättävän vähän väkivaltainen.

    Mä en koskaan nähnyt Apocalyptoa, osaksi siksi kun siinä ehkä tarvii vähän tekstityksiäkin, eikä mua kyllä kovasti kiinnostakaan. Mel oli parhaimmillaan Mad Maxissa ja Tappavassa aseessa. Miksi ihmeessä se on nyttemmin alkanut temppuileen tollasten alkuperäiskielieeposten parissa?


  3. Ai niin, piti vielä sanoa, että 300:ssa on selvää kulttiainesta: ”This is SPARTAAAA!”

    En koskaan toivu myöskään niiden soturijoukkojen viestinnällisestä synkronisaatiosta. Miten ne aina osas huutaa ihan samaan aikaan, vaikkei niiden johtajalla ollut edes mikrofonia??

    300 oli siksikin niin nautinnollinen leffakokemus kun siihen voi suhtautua yhtä aikaa täysin vakavasti heittäytyen ja täysin kieli poskessa…


  4. I don’t understand most of this, but I gather that it’s about 300! The media here in America is going nuts over it. In fact I read some news stories from the Middle Eastern that offered fantastic alternative analyses of the film and its frenzy — I think you’d be intrigued — I’ll send you some links when I have a minute. But on a separate note, I hope you’re well Tanja! Mita kuuluu??!
    I am coming to Amsterdam soon – did you get my email? We must go to Koisje and catch up! Much love xx Saba


  5. Hi sweetie, good to hear from you! And yes, this is about 300 and its political implications, partly, so please send me the links if you can. I´ve actually seen it twice, already, and it´s really not that good a film… but the CGI is nice. And yes, we´ll see you soon, so good to have you here! (*will send you email soon, promise*)



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: