h1

These Hours of Despair

maanantai, 18. kesäkuu, 2007

Tänään on sellainen päivä, että kiitän jumalia siitä, että olen elossa. Näin iltaa kohti alkaa tosin jo vähän helpottaa. No, eihän tässä ole mennytkään kuin kokonainen päivä sängyssä, silmät auki ja selällään maaten, ja suoritteeksi on riittänyt veden juomisyrityksiä.

Viime yönä mopo — tai oikeastaan polkupyörä — karkasi käsistä aivan järkyttävällä tavalla. Enkä nyt tarkoita pelkästään kuvaannollisesti.

Kävin nimittäin kahden herrasmiehen kanssa aivan fantastisessa semi-laillisessa underground-klubissa, Trutissa, jonka tarina itse asiassa on todella kiinnostava. Paikan ideologiaan kuuluu, että työntekijät ovat palkattomia vapaaehtoisia ja kaikki maksut pidetään mahdollisimman pieninä. Myös juomat ovat halpoja. Ja vahvoja. Meno oli sen verran raisua, että jopa tällä elämänkokemuksella varustetulta tädiltä lipesi homma handusta ihan täysin. Viimeisimpiä muistikuviani on, miten tilaan tiskillä kolmea GT:tä ja saan niitä neljä — noo, ei sen niin väliä, se ylimääräinen drinksu oli vain 2,50 enemmän. (For the record: täällä tilataan kierroksia, joten en ihan vain itselleni tilannut niitä kolmea.)

Kotimatkani oli illassa ehkä se huolestuttavin osuus — ja ehdottomasti myös asia, jonka haluan unohtaa mahdollisimman nopeasti. Ei, mutta mitäpä minä matkastani itse asiassa edes muistan… en mitään! Seuraava on siis spekulaatiota.

Trut on lännessä, ja minä asun idässä, ja siinä välissä on aika paljon pyöräiltävää. Sekä yksi aika leveä joki, joka normaalisti ylitetään vilkasliikenteisiä siltoja pitkin. Holtittoman humalatilan lisäksi ajovakauttani heikensivät sade, sileäpohjaiset buutsit, pyörävalojen puute ja se, että olin fiksusti jättänyt takkini klubille. Jotenkin olen kotiin asti kuitenkin selvinnyt, näemmä. En kuitenkaan ihan kivuttomasti, jäljistä päätellen: jalkani ja käteni sekä yllättäen myös silmäkulmani ja toinen poskeni ovat ruhjeilla ja mustelmilla. Näytän ihan siltä kuin olisin ollut tappelussa.

No, kaikkea täytyy kokeilla, että tietää sitten, mitä ei kannata kokeilla enää toista kertaa.

Nyt harrastan julkista synnintunnustusta ja lupaan itselleni pyhästi, että käytän loppuviikon työntekoon, lastenhoitoon ja kuntoiluun.

Edit: Jos tätä postausta muuten scrollaa ylös-alas suht nopeaan tahtiin, tuon kuvan kohdalla, niin se näyttää ihan joltain sekopäiseltä, lepattavalta linnulta. Joo, tämä päivä menee näköjään tämmöisten asioiden mietiskelyyn.

Mainokset

4 kommenttia

  1. Ens kerralla sitten vähän iisimmin.


  2. Kyllä kyllä, kiitos huolenpidosta, setä :)


  3. Trut rulez!!!!


  4. Joo, ilman muuta rulez, kivaa oli… niin kauan kuin oli kivaa :d

    Saankohan koskaan takkiani takaisin? Täytyy varmaan ainakin yrittää.



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: