h1

Lehmiä, avaruusaluksia ja tissejä

keskiviikko, 18. heinäkuu, 2007

KP:ssä on näemmä pidetty taukoa. Kesä on oiva tekosyy paeta hetkeksi verkosta elävien ihmisten pariin, eikä digitaalisista vieroitusoireista ole toistaiseksi ollut tietoakaan.

Olen viime aikoina ollut ainakin lentokoneessa, laivassa, Helsingissä, Turussa, Suomenlinnassa, Tuskassa, erilaisissa positioissa, Jyväskylässä, yleisön edessä, Finnconissa ja pienessä hiprakassa.


Tällaista oli Tuska.

Lisäksi olen löytänyt jälleen itseni ja muita ihastuttavia ihmisiä — erityisesti Sinikan, jonka sulosaariuden kanssa ei kukaan voi kilpailla. Katsokaa vaikka oheista superblondia!

Tämän viehättävän neidon vieressä ko. terassilla istui muuten arvon kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläinen, jonka olin aiemmin kaikessa viattomuudessani lietsonut ”pakene tai taistele” -tilaan esittäytymällä hänen salaiseksi ihailijakseen. Ja minä kun kuvittelin ainoastaan käyttäytyväni aikuismaisen ryhdikkäällä tavalla lähestyessäni herra kirjailijaa kätellen.

Tapasin Finnconissa muutenkin niin kivoja uusia tuttavuuksia että nyt on olo kuin pikkupossulla nimipäivänä. Terveisiä lähetetään erityisesti Jatulintarhaan.

Oli lisäksi hieno kokemus päästä Supernaisia! Supernaisia! -paneelin yllätysesiintyjäksi, Näkymättömäksi Naiseksi. Visioimme roolikseni ensin Näkymätöntä Kissanaista, mutta näkymättömyys ja kissuus yhdistettyinä samaan hahmoon olisivat sittenkin olleet liikaa. Oli muuten jokseenkin surrealistista kyyhöttää pöydän alla piirtoheittimeen tarrautuen ja arvailla kuulohavaintojen perusteella, mitä lavalla ja sen ulkopuolella kulloinkin tapahtuu. Puheen tuottaminen vaati myös erityistä huolellisuutta; kuulijoihin kun ei ollut pöydän uumenista mahdollista muodostaa minkäänlaista kontaktia. Olin omassa kuplas… kuutiossani. Ooh. Yhtäkkiä aloin ajatella valkoisia sukkahousuja (terveisiä vain Kalsari-Kuutiolle, joka lupasi lahjoittaa minulle seuraavan kerran tavatessamme ne sukkikset).

Olen suorastaan ylpeä siitä, että suoriuduin lisäksi kahdessa paneelikeskustelussa esiintymisestä ja Conin erikoisvieraiden, John ja Judith Cluten, haastattelusta. Kaikki meni jokseenkin nappiin. Galactica-väittelyssämme ”Uusfeminismiä vai huonosti verhottua machomeininkiä?” hilpeydestä juopuivat niin puhujat kuin yleisö.

On mahdollista, että tapahtumain kulusta, mielikuvista sekä muusta spekulatiivisesta raportoidaan yksityiskohtaisemmin myöhemmin. Tässä vaiheessa tyydyn linkkaamaan paremmille metsästysmaille, siellä kun kirjoitetaan paljon ja asiaa.

Näin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä painajaisia noin puolitoistametrisistä anime- ja mangahahmoista, joiden liikkuminen muistutti epäsuhtaista kiihdytys- ja vitkastelukilpaa. Sunnuntai-iltana junassa istuessani aloin jo rukoilla vaipumista armeliaseen uneen, vaikka sitten levottomaankin, sillä matka kesti tunnin normaalia kauemmin (tavarajunan veturi oli suistunut Jämsän tienoilla raiteilta). Animeconista kotiutuvat cosplayaajat olivat valloittaneet täpötäyden junan lattiatilat, enkä usko, että junassa olisi ollut montakaan matkustajaa, joka ei olisi saanut nuijaniskun kaltaista päivitystä tietoihinsa nykynuorten käyttämästä puhekielestä ja v-sanan frekvenssistä.

No, olivathan ne söpöjäkin.

Mainokset

9 kommenttia

  1. Juuri kirjoitin ihka uuden kommenttiraidan tapahtumista:
    http://usvazine.vuodatus.net/blog/703013

    Oli hauskaa. Oli hemmetin hauskaa! Tuli ikävä, kun lähditte Tiinan kanssa pois maisemista. Sitä menoa olisi voinut jatkaa loputtomiin: ensin häröilyä, sitten paluu Ipalle ja jääkaapin ympärille kauhea pölinäkerho. Hyviä idiksiä tarttui huiviin ja ensi vuodelle jo kova asusteen suunnittelu menossa. Näin sen täytyy toimia!

    Ja täytyy sanoa, että on erinomaisen näköinen kuva Sinikasta!


  2. Voi ihanainen, nyt kun sanoit tuon kaiken ääneen ja luin megaraporttisi menemisistäsi niin istun täällä ihan tippa linssissä. Oli kerrassaan fantastista! Oli upeaa olla mukana. Kiitos! Tulee ihan höpsähtänyt olo, kun toistelee vaan kerta toisensa jälkeen että kiitos, kiitos, hauskaa oli, mutta mitä muutakaan sitä ihminen voi!?

    Galactica-väittely oli ehkä parhain paaneelikeskustelu, jossa olen ollut mukana. Eikä alkoholilla välttämättä ole edes osuutta tämän arvion muotoutumisessa.

    Olet ihan Duracell-hunajapupu. Siis tarkoitan tietenkin Sinikkaa. Harmi muuten, että missasin Mr Anne Leinosen partaperformanssin. Mutta hei, ensi vuonna: nahkahomot, Conan barbaari, Mustanaamio ja Matti Vanhanen?


  3. You wrote: ”Pasi Ilmari Jääskeläinen, jonka olin aiemmin kaikessa viattomuudessani lietsonut ”pakene tai taistele” -tilaan esittäytymällä hänen salaiseksi ihailijakseen”

    Ei se ollut ”pakene tai taistele” -tila. Se oli ”siinäpä seksikäs blondi, jonka voisin syödä” -tila, johon liittyvä vaitonaisuus johtuu aivojen ylikuormittumisesta erilaisia skenaarioita ajettaessa.


  4. Ooh, herra kirjailija! Ihan näin meidän kesken voin paljastaa, mikä oli alkusysäys rohkealle lähestymiselleni. Tietenkin se, että tihkuit vastustamatonta eroottista energiaa mustissa vaatteissasi, hien valuessa kutsuvasti poskiasi pitkin.

    Sunnuntaina ymmärsin, mistä tuo äkillinen kiinnostukseni hikipisaroihin todennäköisesti oli peräisin. Jenny Kangasvuo nimittäin selitti pornomanga-luennossaan, että japanipornossa kosteudella, suihkulla, höyryllä ja ylipäätään kaikella veteen liittyvällä on moniulotteisesti kiihottavia funktioita. Tällä hetkellä olen vahvasti herkistynyt aineen nestemäisille olomuodoille. Yksi maailman ihmeistä on vesilasi, siis vettä lasissa, lasi täynnä vettä, kelatkaa.

    Saattaa myös olla, pazi-j-dog, että ihan oikeasti pidän teksteistäsi, ja koska olen jokseenkin ekstrovertti, sanon tällaisia asioita mielelläni myös ääneen.


  5. Netti on siitä kätevä laite, että näin jälkeenpäin voi sen avulla selvittää, kenen kanssa tulikaan hengailtua näissä tapahtumissa. Siis nimethän useinkin tulevat selväksi, mutta se, mitä kukin tekee, on ihan eri asia. Kiintoisia nuo sinun pelitutkimuspuuhasi. Toivottavasti vielä päädytään samaan pöytään jotta voin kuulustella sinua niistä.

    Mukavaa on tietenkin kohdata ihmisiä, jotka kertovat pitäneensä teksteistä. Olen vain huomannut, että niissä tilanteissa itse ei aina osaa sanoa mitään järkevää, kun ei yleensä tiedä mitään toisen puuhista; keskustelu on siis sen varassa, minkä verran toinen osapuoli haluaa kirjoituspuuhista juttua iskeä.

    Hyvä, että hiki tekee vaikutuksen! Nyt kun en ole saanut kirjoitettua paljonkaan mitään uutta ihmisten diggailtavaksi, voin keskittyä hikoilemaan runsaasti mustissa vaatteissani…


  6. No hikoiluhan kuulostaa tuottoisalta toiminnalta jos mikä. Panokset ovat suhteellisen vähäisiä ja rehkinnän tulos on konkreettinen ja empiirisesti todennettavissa. Kai sitä voisi aikaansa huonomminkin viettää.

    Ilman muuta olisi mukava jatkaa keskustelua. Minulla on jopa huimaa kokemusta peliaiheisen fiktion kirjoittamisesta: olen juuri menestyksekkäästi konsultoinut Leinosen ja Laitisen uutta romaania. Paitsi että se mitä oikeasti tein, oli ainoastaan tietojen nyhtämistä tekstin tuottajilta ja projektin siivellä notkumista — pikemminkin siis vaikeutin kuin edesautoin kirjan valmistumista, sanoisi Usva-Anne. Mutta teoriassa olisin voinut auttaa…


  7. Tra Lal-la La La La…


  8. Henkinen tuki on parasta tukea! Kirjoittajan näkökulmasta on äärimmäisen tärkeää päästä jakamaan ajatuksia jonkun kanssa, ja mielellään sellaisen, joka asiasta ymmärtää. Pelaaminen ja sen sosiaalinen puoli on osin vieras niille, jotka eivät ole verkkopelejä pelanneet. Että kyllä sä Tanja olit avuksi niitä kysymyksiä kysymällä!


  9. Ooh, kiitoksia, enhän mie nyt mittään…

    Näköjään sellainen haittapuoli teihin ja muihinkin teidänlaisiinne tutustumisessa kyllä on, että nyt sitä miettii kuumeisesti öin päivin, miksi itse näkee kaiken tämän vaivan naamioidakseen fiktionkirjoitusharrastuksensa tieteellisen tutkimustyön muotoon. Ketä tässä yritetään huijata? Viime aikoina täällä on tosin kallistuttu sille kannalle, että häiriintyneiden novellien kirjoittaminen voisi olla sitten mitä parhainta post-doc-vaiheen PTS-terapiaa.



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: