Archive for elokuu 2007

h1

Tee paita

torstai, 16. elokuu, 2007

Ylläolevassa kuvassa on jotain äärimmäisen sykähdyttävää, eikö olekin? Kysymys on siis t-paidan etumuksesta, joka hillityn hienovaraisesti ylittää ajan ja paikan rajoitukset, kytkee yhteen menneisyyden ja tulevaisuuden. Malli on kauniin retrospektiivinen, vaikka se samaan aikaan herätteleekin väistämättömän futuristisia mielikuvia.

Ennustan, että arkemme tulevaisuudessa ei tule olemaan ruumiisiimme integroitujen mikrosirujen tai tämän kaltaisten viritelmien määrittämää, vaan pikemminkin kuvan vihjaamaa jatkuvaa teknologista diskrepanssia.

Kun luin ylläolevan t-paidan designille annetun selityksen (klikkaa kuvaa), olin täysin myyty. Nyt olen jo koukussa.

Niin siis mihin? No tähän.

On kyllä totta, että tuosta ylläolevasta pitäisi olla oma design firefoksaajille (ks. kommenttiketju)… mutta toisaalta itse kuvan voi myös ottaa todella monitasoisena Internet Explorer -kritiikkinä. Tulkintamahdollisuuksia on ah, niin monia.

Ja tämäkin lähentelee sellaista neroutta, etteivät sanat meinaa riittää. Jään siis kontemploimaan.

Mainokset
h1

Piristävä pinaatti

tiistai, 14. elokuu, 2007

Jos olisin kouluruoka, olisin

Ideakeittiön kouluruokatesti: olen Pinaattikeitto ja puolikas kananmuna

Pinaattikeitto ja puolikas kananmuna
Terve sielu terveessä ruumissa.

Tee sinäkin
Ideakeittiön kouluruokatesti

Terve sielu terveessä ruumissa voisi kuvata sinun olemustasi! Olet ystäväpiirissäsi se, joka kutsuu kävelylle tai jumppaan – mieluiten heti aamusta.

Kykysi innostua asioista ja välittää innostus toisille on yksi vahvoja puoliasi. Näemmekö peräti sipaisun karismaa iloisessa persoonassasi?

Mutta varo: pirteytesi voi rasittaa niitä ystäviäsi, jotka ovat sinua taipuvaisempia ottamaan asiat liian raskaasti. Silloin heille ei kannata jakaa terveysvinkkejä ja ”piristy hei” -toivotuksia.

No kylläpä sitä lähti päivä pirteästi heti liikkeelle.

[via Matkalla]

h1

Onko tietoa? No ei ole tietoa.

maanantai, 13. elokuu, 2007

Ööh, Neljä Ruusua? 4R? Ja katsokaa noita kuvan syvästi järkyttyneitä ilmeitä.

Tämä on kyllä hirvittävä menetys Suomen musiikkiskenelle, vaikka ”ruusut” eivät ehkä aivan viime aikoina olekaan keikkuneet hiteillään ihan virallisen listan kärjen tuntumassa.

Kyseessä on kuitenkin monella tapaa innovatiivinen suomalainen yhtye. Jo 1990-luvun alussa ”Neljä Ruusua jatkoi musiikillista matkaansa yhä syvemmälle popin tanssittavuuden ja rockin antaumuksellisuuden suomalaisittain kovin kartoittamattomaan rajamaastoon”, kertoo virallinen biografia. Muistamme huikean 4R-spektaakkelin maailmanvalloitusdraiveineen 1990-luvun puolivälissä ja uudelle vuosituhannelle komeasti johdattaneen, talon seinään maalatun mainoksen Helsingin keskustassa.

Nyt kammottavinta ei ehkä sittenkään ole se, että Ilkka, Kode, Lade ja Kämy poistuvat hiljaa takavasemmalle, vaan se, että viattoman kotisivupäivityksen perusteella rakennetaan lööppi, joka kirkuu: ”JATKO TÄYSIN AUKI”. Vähän niinkuin auki olisivatkin ranteet, tai joku muu elämän säilymisen kannalta kriittinen kohta ihmisruumiissa. Eikä vain tulevaisuus. Ja oikeastihan kysymys on siitä, että bändi ei jaksaisi nyt enää veivata.

Onhan sitä tullut jo veivattuakin, ensin Talouskukkaro-nimellä, jo vuodesta 1982.

Älkäähän nyt, tässä kirjoituksessa ei kettuilla kenellekään. Olen minäkin ollut Neljä ruusua -fani — aika tasan tarkkaan viisitoistavuotiaana.

[via IS.]

h1

Tag-tag

maanantai, 13. elokuu, 2007


I am a hard bloggin' scientist. Read the Manifesto.

En tiedä, miten kova olen, mutta ainakin yritän pysyä tiukkana.

h1

Feibu rulaa

keskiviikko, 8. elokuu, 2007

Katsoin äsken lounastauolla BBC:n uutisia, joissa satuttiin kertomaan Facebookia vastaan nostetusta kanteesta. ConnectU-nimisen kilpailevan webbipalvelun omistajat ovat raivostuneet Facebookin perustajalle Mark Zuckerbergille siitä, että tämä on väitetysti varastanut heidän ideansa sosiaalisesta verkkopalvelusta.

Nyt keskustellaan siitä, missä vaiheessa harvardilaisten yliopisto-opiskelijoiden keskinäisestä ideoiden ilmaan heittelystä ja kevyestä koodailusta on tullut määrätyn ja nimetyn liikeidean toteuttamista. Oikeutta käydään tänään.

Tapahtumien kulku ei ole ihan yksiselitteinen, ja vaikuttaa siltä, että osalliset eivät välttämättä itsekään muista mitä tarkalleen ottaen tekivät vaikkapa iltapäivällä tammikuun 11. päivä 2004.

Ja mikä sitten on tämä vallankumouksellinen idea, josta nyt taistellaan kera kynsin ja hampain? Jotain käsittämättömän upeaa siinä täytyy olla, että saadaan uutisten mukaan 31 miljoonaa ihmistä rekisteröitymään Facebookiin omalla nimellään ja muilla todellisilla henkilötiedoillaan. (Onko kukaan koskaan kuullut ConnectU:sta? Ei ihme, jos ei ole, sillä sillä on vaivaiset 70 000 käyttäjää.)

Feibussa käydään ihan hauskaa sosiaalista piirileikkiä. Seuransa saa valita itse. BBC:n mukaan Facebookin käyttäjäryhmä sijoittuu pääosin ikähaarukkaan 18-35, minkä johdosta palvelu näyttäytyy ainakin mainostajien mielessä ja kielessä suoranaisena kultakaivoksena. Ongelma on vain siinä, että feibulaiset keskustelevat ja jakavat tietoja lähinnä tuttujen kesken. Mistähän he olisivat valmiita maksamaan, edes ajallaan?

BBC:n uutiset jäivät mieleen myös toisesta syystä. Olen aikoinani ollut kovasti kiinnostunut tietokoneen käytön visualisoinnista esimerkiksi elokuvissa tai tv-sarjoissa, satuinpa tähän liittyen kirjoittamaankin mm. hakkerielokuvista. Niiden yhteinen ongelma on se, että itse koneella näpräämistä on tavattoman vaikea kuvata kiinnostavalla tavalla. Näppäimistön ylle kumartunutta käyttäjääkään ei kukaan jaksa katsella. Ajatelkaapa vain kaikkien hakkerielokuvien kuningasta, The Matrixia — kuinka monta perusteellista tietokonekohtausta (alun lisäksi) siitä itse asiassa muistatte?

Kun nopeatempoisissa tv-uutisissa kerrotaan Facebookin kaltaisesta verkkoyhteisöstä, halutaan tietenkin näyttää, miten palvelu käytännössä toimii. No, näin ei ymmärrettävistä syistä voida tehdä. Jotain on kuitenkin keksittävä, sillä uutisaihetta käsitellään minuuttikaupalla, ja kuvitukseksi tarvitaan muutakin kuin ruma haastatellun asiantuntijan pää.

Kun on tarpeeksi zoomattu jonkun käyttäjän feibusivun pikku yksityiskohtiin, lisäsovelluksiin ja mainoksiin, näytetään huolellisesti erikoislähikuvassa, miten toimittaja kirjoittaa selaimen osoitekenttään kirjain kerrallaan: ”w-w-w-piste-f-a-c-e-b-b-eikuntakaisinpäin-o-…” Miten suloista!

h1

Gay Pride 2007

sunnuntai, 5. elokuu, 2007

h1

Rakas Nokia

torstai, 2. elokuu, 2007

Ostin pari kuukautta sitten hienon uuden puhelimen, Nokia N73ME:n. Olen monin tavoin tyytyväinen hankintaani. Puhelin on tyylikkään musta, kompaktin kokoinen (ei liian pieni eikä suuri), siinä on kaksi kameraa ja iso näyttö. Lisäksi puhelimeni on Music Edition, mikä merkitsee sitä, että laitteeseen liittämiäni mielikuvia ympäröi lähes maaginen hehku. Etenkin alussa N73:ni sai ylimääräistä glooriaa siitä, että assosioin sen estottomasti iPod-tuoteperheeseen, jota rakastan yli kaiken.

Ajatellessani puhelintani mieltäni lämmittää myös tietoisuus siitä, että sen varsinaisen, eli ns. takakameran (Carl Zeiss Tessar 2.8/5.6 AF 3.2 megapixel) liukukannessa lukee isolla NOKIA. Tuotemerkkiä ei voi olla huomaamatta ainakaan silloin kun otan laitteella valokuvia, mitä teenkin usein.

Kameran liukuva kansi on muutenkin ihana keksintö. Se napsahtaa niin pontevasti auki ja kiinni, että olen jopa yhdessä vaiheessa naksutellut kantta hurmioituneena eteen-taakse vain päästäkseni tuntemaan tuon jämäkän edestakaisen liikkeen aiheuttaman mielihyvän väristyksen. Liukuva kansi ei jätä mitään arvailujen varaan; se on joko auki tai kiinni, päällä tai pois, on tai off. Tietoisuus sen ehdottomuudesta tarjoaa minulle senkaltaista lohtua, jota huomaan tarvitsevani täällä suuressa maailmassa.

(Samasta syystä kaikki kaksitoimiset napit, esimerkiksi valokatkaisimet, ovat ihastuttavia. Etenkin jos niiden suorittamaan toimintoon liittyy jokin kuivakkaan selkeä ääni, kuten yksinkertainen ”klik”. Mutta eipä eksytä aiheesta.)

Kulkiessani N73ME kädessäni keskieurooppalaisella katukiveyksellä tunnen itseni maailmankansalaiseksi, jonka juuret ovat tukevasti ja ylpeästi kiinni fennoskandisessa graniitissa.

Menoani siivittää hyrisyttävä tietoisuus siitä, että Suomi on yhteisin ponnisteluin onnistunut nousemaan Nokiansa kautta maailmanmaineeseen. Me Suomen kansalaiset, jotka pidämme yllä tätä harmaata monokulttuuria ja vartioimme hysteerisellä vimmalla homogeenisen kansakuntamme rajoja, olemme omalla työllämme nousseet maailman suurten kansojen joukkoon.

Joka kerran kun näen ei-suomalaisen kantavan muassaan nokiaa, minut valtaa hellyyden tunne ja isänmaallinen liikutus tuota viatonta ulkomaalaista kohtaan, ja tahdon lausahtaa: ”Katso, minä olen antanut sinulle lahjan, minä yhdessä kaikkien muiden suomalaisten kanssa; me olemme tappaneet karhuja ja ilveksiä, olemme raivanneet soita pelloiksi ja kaskenneet notkoisia saarelmia, olemme kouluttautuneet ja ahkeroineet, jotta sinä ja sinun kaltaisesi urbaanit trendipellet saisitte kommunikaatio- ja niin monet muutkin tarpeenne tyydytettyä. Oletko kiitollinen siitä? Olet? Olethan?”

Nokia on kuin Suomen toinen talvisota, jossa tällä kertaa pääsemme oikeasti ilkkumaan muille: me voitimme teidät.

Nämä nationalistiset tausta-ajatukset mielessäni iskin N73ME:ni eilen kiinni PC:hen. ”Päivitä uusi ohjelmisto”, se sanoi. ”Ei, en minä halua mitään päivittää”, vastasin sille. ”En edes ymmärrä, miksi pitäisi. Vastahan minä tämän ostinkin. En tod. ole kiinnostunut minkäänlaisista päivityksistä koskaan enkä missään.”

Puhelin ei vastannut vaan jankutti samaa päivityskehotustaan. Huokaisin syvään ja aloin kokeeksi ladata uutta ohjelmistoversiota.

Kaikki puhelimessa olevat tiedot tuhoutuvat? Kaikki!? Miksi? Miksi??

Piehtaroidessani tässä tuoreessa ärtymyksessä mieleeni alkoi nousta muitakin kysymyksiä. Miksi N73ME:ni vilkkuu öin ja päivin epileptisellä vimmalla? Miksi soittoäänen valinta ja hälytyksen tyypin vaihtaminen on N73:ssä niin monimutkaista? Miksi N73:n on äärimmäisen vaikea tunnistaa edellisestä Nokian mallista sim-kortin kautta siirrettyjä yhteystietoja?

Miksi N73 haluaa, että luetteloin jokaisen kontaktini ensisijaisesti heidän sukunimensä perusteella, vaikka kyse olisi äidistäni — jota haluaisin luettelossanikin kutsua yksinkertaisesti vain ”äidiksi”? Onko Nokian puhelinluettelo-ominaisuuksia ollut kehittämässä insinööri, joka muistelee kaiholla armeija-aikaansa ja sen miehistä ”Nieminen, asento!” -puhuttelukulttuuria?

Totta puhuakseni täytyy tässä kuitenkin todeta, että nykyisessä elämäntilanteessani käytän N73ME:täni kameran ohella pääasiassa herätyskellona.

Ja miten N73ME:ssä toimii herätys? Äänen voi valita, mutta sen voimakkuutta tai tyyppiä ei. Myöskään torkkuominaisuuksiin ei voi vaikuttaa. Jopa ikivanhassa edellisessä nokiassani sai itse valita, miten torkku toimii, kuinka pitkiä torkahduksia puhelin heräteltävälleen sallii ja millaisella äänellä ko. käyttäjän tajuntaa lähestytään. N73ME:ssä torkku toimii lisäksi ainoastaan viisi kertaa yhden herätystapahtuman aikana. Sensuuria! Mitä se kenellekään kuuluu, vaikka haluaisin viettää kaiket päiväni painellen viiden minuutin välein torkkukytkintä?

Okei, tiedän, että nyt ajattelette, että phyyh, ketä nyt kiinnostaa megasuperpuhelimen torkkuominaisuus, mutta ähäps — arkikokemuksen perustella näyttää siltä, että kännykän ehdottomasti käytetyin toiminto on kello. Kello, herätyskello, torkku. Kuka tietää, miten paljon ihmiset käyttävät puhelinta herätyskellona ja mitä torkkumahdollisuuksien säätäminen heidän mielenterveydelleen merkitsee? Se jonka mielestä herätyksen finesseistä keskusteleminen on tyhjänpäiväistä ja tarpeetonta verrattuna vaikkapa videopuhelukäytänteiden pohtimiseen, voi nostaa käden ylös ja läpsäistä sillä omalle poskelleen. Siis kuka tavallinen ihminen herran nimessä ja ihan aikuisten oikeasti soittelee videopuheluita tai edes lähettää multimediaviestejä?

Ymmärrättehän te siellä Nokialla, että tässä on nyt kyse kansallisesta turvallisuudentunteesta. Ettette vaan olisi arrogantisti tuudittautumassa markkinajohtajan itsestäänselvään etumatkaan ja suomalaisten varauksettomaan tukeen? Ei kuulkaa torkkuominaisuuksien pohtimista voi jättää jonkin kesäharjoittelijainsinöörin vastuulle. Nämä ovat tärkeitä asioita. Miten minun suomalaisen identiteettini käy, jos herään aamuisin ärtyneenä siihen, että itsetuntoni pönkittäjä N73ME ei osaa herättää minua haluamallani tavalla?