Archive for syyskuu 2007

h1

Taistelu on alkanut

perjantai, 28. syyskuu, 2007

Nyt kaikki luulevat, että tämä postaus käsittelee Halo 3:a, mutta ehei.

Kirjoitan juttua SCMRPG:sta, ja tämä youtube liittyy siihen.

Ja tämä Penny Arcadekin.

Yllä oleva video on traileri pelejä ja väkivaltaa käsittelevälle dokumentille nimeltä Moral Kombat. Se on saanut yllättävänkin positiivisen vastaanoton ottaen huomioon, miten tulenarkaa aihetta siinä yritetään kuvata.

Tuli tästä muuten mieleen, että yksi hämmentävimmistä dokumenteista, joka Columbine-murhiin liittyy, on tänä vuonna ilmestynyt yhdysvaltalaisen psykiatrin analyysi. Sen mukaan tärkein selitys tapahtumille löytyy sittenkin pelien (erityisesti Doomin) liiallisesta pelaamisesta. Tiivistelmä artikkelista löytyy Wikipedian Columbine-entrystä.

En kyllä olisi uskonut, kaikkien näiden vuosien jälkeen.

Mainokset
h1

Lähdetään leikkimään

perjantai, 28. syyskuu, 2007

Come Out and Play on täällä! Kuka voisi vastustaa ihmiskäärmeen kutsua (Human Snake)? People Watching taas perustuu ohikulkijoiden tarkkailuun ja joukkoon soluttautuneiden toisten pelaajien spottaamiseen.

Muuta kiinnostavaa:

Censorsh**: ”Designed to raise awareness of artistic censorship, especially as it relates to video games, this two-day game lets players battle to have their team become the most powerful censorship review committee in Amsterdam.”

de Pong: ”This project explores the concept of Augmented Reality by using and interacting with urban architectures [buildings] as background for the game.”

h1

Olen kasvi!

tiistai, 25. syyskuu, 2007

Tein tänään aikani kuluksi testin, ja tuossa on tulos. Onpa häkkyrä.

Pitäisiköhän tässä huolestua implement-osaston lähes täydellisestä puuttumisesta? Niin että suunnitelmia kyllä osataan tehdä, ja jutellakin niistä voidaan, ja kaikilla ryhmässä on kovin kivaa, mutta sitten kun tulee aika tehdä jotain, niin…

Testisivulla voi tarkastella testiin uskaltautuneiden tuloksia ihan noin vain vapaasti. Ei tarvitse edes kirjautua mihinkään, saati asettaa itseään alttiiksi julkiselle pilkalle ja häpeälle koettelemalla itseään tämän testin rajoissa.

[via PA]

h1

Jyrki-setä kertoo totuuden web 2.0:sta

sunnuntai, 23. syyskuu, 2007

”Terveisiä täältä Internetistä! Täällä tapahtuu huikaisevia asioita aivan jatkuvasti!”

Terveisiä vaan, Jyrki, itsellesi! Minullekin tapahtuu huikaisevia asioita aina silloin tällöin.

”Meillä on täällä kuvaa, ääntä, eri tapoja äänestää toinen toistaan yhdentekevämmistä asioista, interaktiivisuutta, yhteisöllisyyttä. Se on kuulkaa Web 2.0 se. Sitä ovat muun muassa blogit. Niitä kirjoittavat ihmiset, joiden sisäavaruutta määrää epämääräinen tunne siitä, että mää tiedän kaiken paremmin.”

Kumma juttu, kun minulla on aina ollut sellainen käsitys, että viimeksi mainittu kategoria on jo pitkään ollut varattu päivä- ja iltapäivälehtien kolumnisteille. Ja poliitikoille.

Mutta näin kun asiaa tarkemmin miettii, niin ei se tunne ole ollenkaan epämääräinen, vaan hyvinkin selvä, suorastaan kiinteä osa persoonaa.

”On meillä täällä paljon muutakin. Meillä on YouTube, Skype, IRC, Flickr, RSS-Feed, Instant Messenger, MySpace, LinkedIn ja Secondlife. Niillä kaikilla on jotain tekemistä sen kanssa, että ne ovat nyt todella kuumaa tavaraa, ja vuoden kuluttua meillä on uutta ja paljon kuumempaa tavaraa.”

Hyvä Jyrki, olet kerrankin asioiden hermolla! Nuo mainitsemasi asiat ovat toden totta kuumaa kamaa, tssssiiihhh sanoo minunkin näppäimistöni joka kerta kun kirjaudun irc-kanavalle. Mutta Jyrki, en tiedä onko irc sittenkään oikeastaan hyvä esimerkki internet-sovellusten häilyvyydestä ja väliaikaisuudesta — se kun kuitenkin näin parikymppisenä on jo aika vakiintunut väline. Ensimmäisen kerran siitä kohistiin mediassakin jo vuonna 1991. (Ja kaikkihan tietävät, että valtamedia pungertaa aina jälkijunassa.) Että irc, kuuma ja vuosi 2007, nou hyvä yhdistelmä.

Mutta RSS-syöte, se kyllä jaksaa kuumottaa! Ouou! Joka aamu ihan kihelmöin jännityksestä, että mitähän sillä taas on minulle syötettävänä. Jos en heti aamu-caféaulait kädessä pääse imemään RSS-kamaa, niin sitähän ei tiedä, miten päin päivänsä aloittaisi.

”Useimmilla niillä on myös jotain tekemistä sen kanssa, että nykyihminen valittaa olevansa liian kiireinen ja antaneensa työlleen liikaa. Se taas johtuu siitä, että elämäntapavauvoilla menee kaikki työ- ja vapaa-aika leikkiessä netin uusilla leluilla.”

Analyysisi on viiltävän terävää, ja niin totta. Minäkin olen vauva. Aion seuraavaksi perustaa Facebookiin avoimen ryhmän ”Elämäntapavauvat yhtykää!” ja tunnuslauseeksemme tulee guu-guu.

”Uusin leluista on Facebook. Se on hybridi IRC-galleriaa ja LinkedIniä. Helsingin Sanomat esitteli Facebookin näkyvästi muutama viikko sitten, ja sen jälkeen suomalaiset ovat tehneet valtauksen Facebookiin.”

Eikö tämä lause antaisi aihetta huolestua pikemminkin Helsingin Sanomien vaikutuksesta suomalaisten internet-käyttäytymiseen — onko todella niin, että yksi pahainen artikkeli yhdessä iänikuisessa sanomalehdessä sai heti valtavat massat liikkeelle? Eivätkö nämä ihmiset olleetkaan leikkineet tarpeeksi nettileluilla, jos vasta Ammu-vainaan isännänääni johdatti heidät oikeaan paikkaan, itse tavaran äärelle?

”Facebook on viimeisin tapa tuhlata aikaa työpaikalla. Siellä aikuiset ihmiset pyytävät, saanko mä olla sun frendi, ja jos ystäväkutsu hyväksytään, ystävälistasi täydentyy yhdellä ihmisellä, jolla on liian vähän tekemistä.”

Tai sitten se ihminen on vain huomannut, että Facebookin yksi idea on pitää virtuaalibileitä uusien ja vanhojen kavereitten kanssa. Ja ne on muuten ihan tosi jees! Kokeilisit sinäkin joskus, Jyrki.

”Ystäville voi lähettää Facebookin kautta meiliä ja ”tökätä” jotain ihmistä, jotta hän huomaisi sinut. Lataamalla sivuillesi oikean applikaation, voit myös ”suudella” tai ”kutittaa” jotain Facebook-kollegaasi, ja juuri siksihän meidät on tänne luotukin.”

No hyvä, että olemme edes jostain samaa mieltä. Kuti-kuti.

”Niin. Facebookissa on ”applikaatioita”. Applikaatiot tekevät Facebookista vallankumouksellisen.”

”Applikaatioita löytyy Facebookista nelisen tuhatta, ja ne ovat… pelejä.”

Pelkästään se, että Facebookissa on applikaatioita, ei kai tee siitä vielä vallankumouksellista. Kaikkialla muuallakin on applikaatioita. (Totta tosiaan, applikaatioita.)

Mutta se on hienoa, että Feibu-applikaatioita voi tehdä kuka tahansa. Ja kuka vaan voi perustaa ryhmän jostain aiheesta, tai aloittaa kampanjan, tai lähettää viestiä mistä tahansa asiasta. Voidaan alkaa pelata yhdessä verkon yli vaikka niin, että minä olen täällä tuhannen kilometrin päässä sinusta, ja silti meillä on kivaa yhdessä. Uusia ihmisiä on luontevaa lähestyä Feibu-meilillä ja vanhojen kavereidenkin kanssa tulee heiteltyä läppää eri malliin kuin livenä.

”Facebook on uusin versio virtuaalisesta sosiaalisuudesta, jossa tärkeintä ei ole tapaamisen sisältö, vaan tapaamisen muoto ja tapaamisten määrä. Aktiiviset Facebook-ystäväni ovat kertoneet, kuinka heihin ottavat yhteyttä ihmiset, jotka eivät edes tervehdi kadulla, ja kuinka keskustelu ja chättäily on parhaimmillaan sitä, että onpa ihana syksyinen ilma. Ja koska ystäviä ollaan, on käytettävä erikseen aikaa ja vastattava, että on, on, ihana syksyinen ilma.”

Onpa sinulla, Jyrki, hassuja Facebook-ystäviä. Miten he jaksavat chatata ja keskustella, jos dialogi on parhaimmillaan tuollaista? Onko se huonoimmillaan pelkkää murahtelua tai yksinkertaisten tavujen sonkkaamista, tyyliin ”tä-tä-tä…”?

Eikös se ole ihan jokaisesta itsestään kiinni, millaisia keskusteluja käy. Tosin onhan se toki kohteliasta vastata, vaikka toinen lähettäisikin vain viestin, jossa arvioidaan poeettisin sanakääntein vallitsevaa säätilaa. Voihan olla, että sen viestin tosiasiallinen tarkoitus on jokin paljon piilotetumpi. Ehkä siinä ei todellisuudessa puhutakaan auringon nousu- ja laskuajankohdista tai ilmankosteudesta. Mutta vaikuttaa siltä ettet sinä, Jyrki, sellaisista asioista piittaa; sinä vain juokset kiiruusti kadulla puolituttujen ihmisten ohi etkä mieluusti tervehdi ketään.

”Facebookista löytyy aika monta suomalaista luovan luokan edustajaa, aikuisia ihmisiä. Niillä oli paljon ystäviä ja isot verkostot. Jos minä olisin heidän työnantajansa, käskisin heitä aloittamaan tupakanpolton. Siihen kuluu vähemmän työaikaa kuin Facebookissa kyttäilyyn. Tupakkatauolla saa joskus tehtyä töitäkin, ja kun kolme ihmistä tuijottaa kylmällä takapihalla savun keskellä tyhjyyteen, kyseessä on aito sosiaalisuus.”

Nyt sinä Jyrki heittäydyt kyllä niin suomalaiseksi, että minua ihan huoatuttaa. Onhan se totta, että Suomessa on hyvää käytöstä ”antaa toiselle tilaa”, siis olla katsomatta päin, näyttää nyrpeältä ja pysyä täydellisen vaiti, mutta arvaa mitä Jyrki? Monissa muissa maailman paikoissa se onkin huonoa käytöstä! Eikös olekin jännä juttu?

Esimerkiksi täällä Keski-Euroopassa suomalaisia pidetään tosi omituisina ja vähän pöhköinä, kun ne vaan tuijottavat sanaakaan sanomatta tyhjyyteen, niin kuin sinä sen sanoit, eivätkä käytä sosiaalisia vuorovaikutustilanteita hyväkseen. Sanovat, että suomalaisilla on vielä paljon opittavaa seurallisuudesta. En minä mistään mitään tiedä, kunhan olen kuullut näitä juttuja jutellessani erilaisten ihmisten kanssa.

Minä olen Facebookissa ihan intona. Olen nyt viikonlopun aikana löytänyt uudelleen vanhoja koulukavereita, lapsuudenystäviä ja teiniheiloja, joihin ei ole tullut pidettyä yhteyttä yli kymmeneen vuoteen. Nyt näen joka päivä, millaista elämää he viettävät ja mitä kulloinkin puuhaavat.

Ja jos Feibunkäyttö alkaa ahistaa, voi aina liittyä ryhmään ”Vitun Facebook, mä yritän tehdä töitä!”

Mutta mistäs mää mitään tiedän, ai mutta määhän oon bloggaaja, mää kuulun niihin jotka tietää aina kaiken.

[ Lainaukset Jyrki Lehtolan kolumnista ”Aikuisten puuhamaa”. Ja arvaapa, mistä löysin tämän linkin? Sieltä pahasta puuhamaasta, tietenkin.]

h1

Tule, mennään Metapaikkaan!

lauantai, 22. syyskuu, 2007

Our motto is: build anything, play everything, from anywhere. Until now, virtual worlds have all worked like the closed online services from before the internet took off. They had custom clients talking to custom servers, and users couldn’t do much of anything to change their experience. We’re out to change all of that.

Metaplace on hämmentävän hyvältä vaikuttava palvelu, jonka avulla voi rakentaa erilaisia kolmiulotteisia verkkotiloja — MOG:eja, chat-huoneita, blogientryjä, pikkuilmoitussivuja. Sen avulla voi helposti ja hauskasti suunnitella puzzlepelejä ja keskustelukerhoja, jotka toimivat missä vain, miten vain.

Metaplacen takaa löytyy yritys nimeltä Areae, jonka johtajana toimii itse Raph Koster, suuresti ihailemani verkkoveteraani ja virtuaaliympäristöjen tuntija. Areaen Advisory Boardista löytyy muutenkin sellaisia nimiä, että jos nämä ihmiset eivät saa tällaista systeemiä toimimaan, niin sitten ei kyllä kukaan.

Metaplace-työkalustolla, jos sitä nyt sellaiseksi voi kutsua, on näköjään jo ensimmäiset faniyhteisösivutkin.

Mikä voisi olla Metaplacen salaisuus? ”Because we work the way the web does”, sanotaan BBC:n sivuille linkatussa demossa. Tämä tarkoittaa sitä, että systeemin käyttämän metamarkup-kielen avulla voi yhdistää toisiinsa täysin erilaisia nettiympäristöjä, blogeja, jättimäisiä online-pelimaailmoja, Facebook-sovelluksia tai vaikka Amazon-suosituksia. Metaplace ei tiedotteen mukaan ole myöskään alustasta riippuvainen, vaan sillä rakennettuja ympäristöjä voi käyttää kaikenlaisilla päätelaitteilla.

Hurraa, ei enää korkein muurein suojattuja itsenäisiä verkkotiloja! Ei jatkuvaa sisäänkirjautumista paikasta toiseen siirryttäessä! Ei aina uudestaan ja uudestaan toistuvaa saman profiilin luontia uuteen palveluun kirjauduttaessa!

Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Ehkä vähän.

Vaan eihän sitä tiedä. Ehkä Metaplacesta puhuvat huomenna kaikki — ja virtuaalinen vallankumous alkaa tästä. Ja minä olin ensimmäisten joukossa kertomassa siitä.

PS. Hei te kaikki kynnelle kykenevät, Metaplace-alphaan voi hakea testaajaksi vielä tämän viikonlopun aikana.

h1

J-pop iskee takaisin

lauantai, 22. syyskuu, 2007

Kaikki maailman ihmiset ovat tällä hetkellä Japanissa ja erityisesti Tokyo Game Show´ssa — paitsi minä. Byhyy!

Nättejä cosplayaajia esittelee paikan päällä muun muassa Joystiq.

Olen muuten usein miettinyt, mihin mainoksissa ja vastaavissa ylipäätään tarvitaan sitä hymyilevän ihmisen (yleensä naisen) kuvaa. Vähän samaan sarjaan tuntuisi liittyvän ns. booth babe -ilmiö, johon näköjään jotkut ovat kehittäneet suorastaan pakkomielteen. Moiset beibet ovat erityisen näkyvässä roolissa pelialalla. Piti tähän heittää joku täpäkkä kommentti moisen toiminnan yksipuolisuudesta, mutta en nyt jaksakaan. Silminnäkijäraporttien mukaan meininki Tokiossa on tälläkin saralla hurjaa.

Edit: Tosin perusteltuja, eriäviäkin näkemyksiä on.

h1

Tänään luontoillassa: kettu

keskiviikko, 19. syyskuu, 2007

Tiesitkö, että ketut voivat olla harmaita, punaisia, valkoisia, ruskeita tai sinisiä?

Opin tämän, kun aloin muistella (lue: googlata), miten se vanha Word-koodi taas toimikaan.

Jos kuulet tästä asiasta ensimmäistä kertaa, avaa tyhjä Word-dokumentti, kirjoita =rand (200,99) ja paina enteriä.

Olin aika äimistynyt kun ensimmäisen kerran tein testin sähköpostivihjeen perusteella vuosia sitten. Nyt opin, että sulkeiden sisällä olevia numeroita voi myös vaihdella. Ensimmäinen numero viittaa tekstikappaleiden määrään, ja toinen siihen, kuinka monta kertaa tietty lause sovitetaan kuhunkin kappaleeseen.

Täältä selviää, mistä oikeastaan on kysymys.

Kun nyt kerran ketuista on puhe, niin saanen jakaa oman muistikuvani ko. eläimen havainnoinnista. Englannissa opiskellessani meillä oli kampuksella oma liukasliikkeinen kettu. Se tuli usein illansuussa etsiskelemään syötävää nuuskien köyhiltä mutta huolettomilta opiskelijoilta ylijääneitä asioita kaduilla ja takapihoilla. Se ei vaikuttanut kovinkaan aralta, varovaiselta kylläkin. Kettu oli kiva.

Näköjään kampuskettumme ei ollut edes mitenkään poikkeuksellinen yksilö. Löysin nimittäin ällistyttävän brittiläisen saitin, jolla oman elämänsä davidattenborough’t metsästävät kettuhavaintoja internetiin. ”Suddenly, I heard distinctive fox noise under a shrub… only this time, it wasn’t Roofy”.

Indeed.

Sen lisäksi, että ratsastan pitkin päivää ketun, tämän tulisesti viuhuvan kilpurin, selässä, ketuista on näköjään myös toisenlaista hyötyä.

Vaikka ei tämä nättien kettujen bongaaminen pelkkää hupia ole. Eikö olisikin mukavaa, jos ketut saisivat elellä villeinä ja vapaina? Täytyykö ne välttämättä valjastaa kaiken maailman antropomorfistien ja furry-harrastajien käsittelyyn?

Minua alkaa kohta ketuttäääärraaghhhh.