h1

Erään asennuksen tarina

tiistai, 4. syyskuu, 2007

klo 8.30

Asetun hämmästyttävän aikaisin ja reippaana tietokoneen ääreen ja päätän kokeilla heti aamusta eilen ostamani reitittimen asennusta.

Asennusohjeissa luvataan koko homman kestävän noin 20 minuuttia. Realistina ja verkkaisena luonteena arvelen aikaa kuluvan hieman kauemmin, mutta näen silti edessäni eittämättömän tuotteliaan työpäivän.

klo 8.45

Olen purkanut kaikki pakkaukset, ottanut esille kepoisen muoviboksin, kaksi asennus-cd:tä, eripituisia piuhoja, ylimääräisiltä näyttäviä muovinpalasia ja useita epämääräisiä paperiläystäkkeitä.

Huomaan, että kirjalliset asennusohjeet ovat pakkauksessa hollanniksi, ranskaksi ja espanjaksi.

klo 8.55

Kaikki sujuu mallikkaasti. Olen edennyt vaiheeseen, jossa modeemiin kytketään uudelleen virta pienen odottelun jälkeen. Sitten vain reititin kiinni seinään ja innokkaasti odottelemaan onnistuneesta internet-yhteydestä kertovan vihreän valon syttymistä.

klo 8.57

Reitittimen internet-valo ei syty.

klo 9.10

Vedän modeemin virtajohdon seinästä, odotan, ja kytken sen takaisin. Modeemin vihreistä valoista yksi ei pala.

klo 9.15

Tietokoneen verkkodiagnoosi kertoo, että kone ei löydä oletusyhdyskäytävää, mikä on varsin tavallinen ongelma meilläpäin. Päätän buuttailla modeemia vielä jonkin aikaa ja odotella, josko asiat lähtisivät korjaantumaan itsestään, niin kuin ne usein tekevät. Älkää naurako, olen tosissani. Ja myös hullu.

klo 11.00

Asiat eivät korjaannu. Loppumattomalta tuntuvien odotusten, buuttailun, johtojen tarkistelun ja epämääräisten sijaisaktiviteettien jälkeen hermostuttaa niin paljon, että päätän soittaa ISP:n asiakaspalveluun. En varsinaisesti odota asiakaspalvelua; kunhan nyt haluan keskustella jonkun kanssa elämäni ja internet-yhteyteni tilanteesta.

klo 11.20

Kymmenen minuutin jonotuksen jälkeen pääsen vaihteen kautta kosketuksiin verkkoasioista jotain tietävän miehen kanssa. Kerron, että yhdyskäytävä temppuilee. Hän kysyy, olenko modeemin lisäksi käynnistänyt tietokoneen uudelleen. En ole, sillä reitittimen asennusohjeissa kielletään tekemästä niin.

Kerron, että modeemin yksi valo ei pala, ja mies huudahtaa sen olevan merkki siitä, että modeemin ja tietokoneeni välisessä yhteydessä on jotain pielessä. Teeskentelen yllättynyttä. En kerro reitittimestä miehelle mitään. Minulle tulee tunne, että olen tekemässä jotain väärää.

Mies kehottaa minua sammuttamaan ja käynnistämään kaikki laitteet vielä kerran. Heidän suunnastaan katsoen mitään ongelmaa verkkoyhteyksissä ei näytä olevan. Hän kertoo kuitenkin tekevänsä ”modeemille jotain”. Minulle tulee tunne, että hän sanoo niin vain sanoakseen minulle jotain rauhoittavaa.

Pseudotyynnyttely tehoaa, ja päädyn lähes pyytämään mieheltä anteeksi sitä, että olen joutunut vaivaamaan häntä tällä tyhmällä asialla, joka näyttääkin olevan ihan itse itselleni aiheuttama ongelma.

klo 11.40

Käynnistän kaikki laitteet uudelleen. Reitittimen asennus jää kesken.

klo 12.10

Teen asennuksen uudelleen, ja nyt reitittimeen yllättäen syttyy vihreä internet-yhteyttä ilmaiseva valo. Hengitän kiivaasti jännityksen vallassa.

klo 12.15

Asennusohjelma kysyy, haluanko apua langattoman yhteyden määrittämisessä. Haluan. Ohjelma transformoituu nettiversioksi, joka pikaisen yhteysanalyysin jälkeen kysyy minulta käyttäjätunnusta ja salasanaa.

Käyttäjätunnusta ja salasanaa? Miksi? Mihin!??

Yritän tuskissani plarata paketeista kuoriutuneita lappusia, mutta löydän vain mainoksia ja yhdentekeviä laatuvarmistussertifikaatteja. Päätän lähettää reitittimen tehneelle yritykselle asiakaspalautetta siitä, että irtopapereita on paitsi hankala myös turhauttava käsitellä, etenkään kun niissä ei näytä olevan lähes mitään laitteen asennuksen kannalta oleellista informaatiota.

Kokeilen randomilla paria syötettä käyttäjätunnus- ja salasanakenttiin. Ei auta, olen jumissa. ”Back” — ei auta sekään, en pääse eteen- enkä taaksepäin. Mieleni tekee paeta viistosti takavasemmalle.

Internet-yhteys ei osoita minkäänlaisia kytkeytymisen merkkejä eikä asennusohjelma auta minua yhtään.

klo 12.30

Mikään ei enää ole hyvin. Toimivuuden takeena loistanut valo vihreä on reitittimestä poissa, ja tilalla vilkkuu hätääntynyt oranssi.


Mitä vitt…!?

klo 13.20

Kaikki voimattomuuden ja avuttomuuden tunteeni kanavoituvat yhtäkkisesti karjaisuun: ”… no jo on PERKELE!!” Onneksi olen yksin kotona.

Ajatukseni hinkkaavat samaa rataa: Jos asennukseen tarvitaan käyttäjätunnusta ja salasanaa, joita ei luoda, vaan joiden tulisi mystisesti löytyä jostain valmiina, niin
a) miksi niistä ei sanallakaan vihjata etukäteen,
b) miksi niistä ei sanallakaan vihjata asennuksen aikana,
c) miksei niiden löytymistä ole voinut edesauttaa merkitsemällä niitä pakkauksen päälle tulipunaisin, kissankokoisin kirjaimin ja varustamalla niitä yksinkertaisella ohjeella, esimerkiksi tyyliin: ”Katsopa, tässä nämä ovat, olepa hyvä, tarvitset näitä siinä ja siinä vaiheessa. Kivaa loppuasennusta, olet jo melkein perillä! Ja upsista, melkein unohtui: oikein mukavaa päivänjatkoa sinulle!”

Kaikenlaisia kirjain- ja numerosösseröitä kyllä löytyy joka jumalan pakkauksesta, cd-kotelosta ja laplipukkeesta. Päätän kiukustuksissani alkaa seuraavaksi kiusata reitittimen valmistajan asiakaspalvelupuhelinta, jos asiat eivät tästä etene.

klo 13.45

Asiat eivät etene. Harkitsen väkivaltaisten sarjakuvien piirtämistä, pään seinään hakkaamista tai kirjojen holtitonta viskelyä unohtaakseni pahan maailman.

klo 13.47

Lähden lounaalle.

klo 14.40

Päätän yrittää vielä kerran. Lähetän tekstiviestin tietokoneystävälle. Ei rohkaisua siltä suunnalta. Ryhdistäydyn ja alan lukea asennus-cd:n mukana tullutta, epäinhimillisen muotoista manuaalia.


Ihan tiedoksi vaan, että tällainen asennusohjeisto ei oikein houkuttele tutustumaan. Vai houkutteleeko sinua?

Löydän yhden välilehden alaosasta sattumalta pikku huomautuksen, jonka mukaan router login -sivulle käyttäjätunnukseksi kelpaa admin ja salasanaksi password. Duh! Kuka tässä olikaan Tampiolan kylästä?


Täältä ne login-tiedot viimein löytyivät.

klo 14.55

Yritän vielä kerran. Ensin virrat pois. Sitten riemukas sisäänkirjautuminen fanfaarien soidessa (p-a-s-s-w-o-r-d, naputan hartauden vallassa) ja internet-yhteyden testaus. Valot hyppelehtivät silmissäni edelleen oransseina.

Polvistun reitittimen viereen, katson sitä anovasti ja ynisen viimeisillä voimillani.

klo 15.03

Valo reitittimessä välkehtii vihreänä.

Google avautuu. En uskalla enää hengittää enkä katsahtaa reitittimeen päinkään, koska pelkään, että yhteys katkeaa pienenkin ylimääräisen ilmavirran vaikutuksesta. Postaan tämän äkkiä, ennen kuin taas romahtaa.

Ja illalla tämän yhteyden kautta pitäisi kytkeä internetiin vielä pari muutakin tietokonetta… ja asentaa palomuuri… ja virustorjuntaaaaaaargggrrll…

Mainokset

8 kommenttia

  1. Asensin hiljattain wlanin. Tunnen tuskasi. Se melkein toimii. Seuraavaksi pitäisi asentaa koneeseen lisää muistia ja ottaa käyttöön uusi akku. Kuulenko jo valkotakkisten kaartavan paikalle?


  2. Pahoitteluja tilanteesi puolesta. Nuo eivät aina ole niitä helpoimpia, mutta ei kyllä ihan noin hankalaakaan tuon pitäisi olla. Tai no, eihän sen pitäisi olla yhtään hankalaa. Toivottavasti nuo jatkotoimenpiteet sujuvat paremmin. Auttaisin jos voisin.


  3. Tässä vaiheessa voisi ehkä ehdottaa taikasanaa ”Apple”. Mutta joillekinhan se tietty on periaatekysymys…


  4. Voi teitä ihania! Kiitos sympatioista (tulkitsen). Digiajan elämä olisi paljon helpompaa, jos tietokoneiden vakio-oheisvarusteena tulisi joku lohduttava elementti, vaikkapa automaattisen suora yhteys ihmiseen (tai bottiin), jolle voisi valittaa ja huutaa niin paljon kuin ikinä jaksaa. Se auttaisi. Eikö?

    Kyllä tämä systeemi nyt näyttäisi toimivan. En tosin tiedä, uskaltaako näihin härveleihin enää koskea ja kannattaako varsinkaan sammuttamista yrittää (enää koskaan…)

    Tsubasa, ehkäpä juuri siksi olenkin niin käsi (no, onhan niitä kädempiäkin) tietokoneiden kanssa, kun herkässä kuudentoista vuoden iässä totuin macceihin ja niiden sujuvaan eleganssiin. Jos meillä olisi kotona ollut pelkkiä peruspeeseitä, tilanteeni olisi varmasti nyt toinen — osaisin säätää vaikka silmät ummessa (itsepetos on aina ollut vahva lajini). Mutta olet oikeassa, mikään ei edelleenkään herätä kuolarefleksiä niin kuin Apple…


  5. ”klo 12.30
    Mikään ei enää ole hyvin”

    Hehhee! Tuo oli parasta! Rock-n-roll!

    Nimin. Jos töpseli ei ole seinässä, soitan atk-tuen paikalle…


  6. Buahhahhahhahaa… atk-tuki paikalle! Voi erkki.

    Ei kyllä jos päivänsä voi uhrata järjettömien toimintojen suorittamiseen ilman takeita positiivisesta lopputuloksesta, uhraus täytyy tehdä. Vaikeimman kautta, nääs!


  7. Tajusin juuri, että sana ”asennus” on vähän kuin ”masennus”.

    Sattumaa? Ei varmasti.


  8. Olen liemessä soneran kanssa. Ainoa mikä näyttää toimivan soneralla kiitettävästi, on laskutus. Kun mikään ei toimi, soita vikapalveluun. Siitä sulkeutuu mieletön puhelujono, mikään ei kutenkaan korjaannu. Mutta, sitten tulee lasku!! Vaikka en ole saanut maksamiani palveluita sovitulla tavalla, niin laskutus kyllä toimii moitteetta. Jipii.. vieläpä nämä turhat puhelut vikapalveluun on minun pitänyt maksaa!! Jos minä kavereineni olisimme samalla tyhjänlaskutustavalla rakentaneet ne rakennukset missä sonera toimii, niin ne olis varmaan ajatsitten romahtaneet. Tosi kivaa maksaa tyhjästä. Prheeni jostain kumman syystä siirtyy maksamaan jollekkin toiselle yritykselle. Oisko kellään tietoa kuka sais nämä vehkeet toimimaan, edes kaikki tv kanavat joista maksamme jokaikinen, vaikka ne eivät edes näy!! Terv. Kaapelitv.



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: