h1

Jyrki-setä kertoo totuuden web 2.0:sta

sunnuntai, 23. syyskuu, 2007

”Terveisiä täältä Internetistä! Täällä tapahtuu huikaisevia asioita aivan jatkuvasti!”

Terveisiä vaan, Jyrki, itsellesi! Minullekin tapahtuu huikaisevia asioita aina silloin tällöin.

”Meillä on täällä kuvaa, ääntä, eri tapoja äänestää toinen toistaan yhdentekevämmistä asioista, interaktiivisuutta, yhteisöllisyyttä. Se on kuulkaa Web 2.0 se. Sitä ovat muun muassa blogit. Niitä kirjoittavat ihmiset, joiden sisäavaruutta määrää epämääräinen tunne siitä, että mää tiedän kaiken paremmin.”

Kumma juttu, kun minulla on aina ollut sellainen käsitys, että viimeksi mainittu kategoria on jo pitkään ollut varattu päivä- ja iltapäivälehtien kolumnisteille. Ja poliitikoille.

Mutta näin kun asiaa tarkemmin miettii, niin ei se tunne ole ollenkaan epämääräinen, vaan hyvinkin selvä, suorastaan kiinteä osa persoonaa.

”On meillä täällä paljon muutakin. Meillä on YouTube, Skype, IRC, Flickr, RSS-Feed, Instant Messenger, MySpace, LinkedIn ja Secondlife. Niillä kaikilla on jotain tekemistä sen kanssa, että ne ovat nyt todella kuumaa tavaraa, ja vuoden kuluttua meillä on uutta ja paljon kuumempaa tavaraa.”

Hyvä Jyrki, olet kerrankin asioiden hermolla! Nuo mainitsemasi asiat ovat toden totta kuumaa kamaa, tssssiiihhh sanoo minunkin näppäimistöni joka kerta kun kirjaudun irc-kanavalle. Mutta Jyrki, en tiedä onko irc sittenkään oikeastaan hyvä esimerkki internet-sovellusten häilyvyydestä ja väliaikaisuudesta — se kun kuitenkin näin parikymppisenä on jo aika vakiintunut väline. Ensimmäisen kerran siitä kohistiin mediassakin jo vuonna 1991. (Ja kaikkihan tietävät, että valtamedia pungertaa aina jälkijunassa.) Että irc, kuuma ja vuosi 2007, nou hyvä yhdistelmä.

Mutta RSS-syöte, se kyllä jaksaa kuumottaa! Ouou! Joka aamu ihan kihelmöin jännityksestä, että mitähän sillä taas on minulle syötettävänä. Jos en heti aamu-caféaulait kädessä pääse imemään RSS-kamaa, niin sitähän ei tiedä, miten päin päivänsä aloittaisi.

”Useimmilla niillä on myös jotain tekemistä sen kanssa, että nykyihminen valittaa olevansa liian kiireinen ja antaneensa työlleen liikaa. Se taas johtuu siitä, että elämäntapavauvoilla menee kaikki työ- ja vapaa-aika leikkiessä netin uusilla leluilla.”

Analyysisi on viiltävän terävää, ja niin totta. Minäkin olen vauva. Aion seuraavaksi perustaa Facebookiin avoimen ryhmän ”Elämäntapavauvat yhtykää!” ja tunnuslauseeksemme tulee guu-guu.

”Uusin leluista on Facebook. Se on hybridi IRC-galleriaa ja LinkedIniä. Helsingin Sanomat esitteli Facebookin näkyvästi muutama viikko sitten, ja sen jälkeen suomalaiset ovat tehneet valtauksen Facebookiin.”

Eikö tämä lause antaisi aihetta huolestua pikemminkin Helsingin Sanomien vaikutuksesta suomalaisten internet-käyttäytymiseen — onko todella niin, että yksi pahainen artikkeli yhdessä iänikuisessa sanomalehdessä sai heti valtavat massat liikkeelle? Eivätkö nämä ihmiset olleetkaan leikkineet tarpeeksi nettileluilla, jos vasta Ammu-vainaan isännänääni johdatti heidät oikeaan paikkaan, itse tavaran äärelle?

”Facebook on viimeisin tapa tuhlata aikaa työpaikalla. Siellä aikuiset ihmiset pyytävät, saanko mä olla sun frendi, ja jos ystäväkutsu hyväksytään, ystävälistasi täydentyy yhdellä ihmisellä, jolla on liian vähän tekemistä.”

Tai sitten se ihminen on vain huomannut, että Facebookin yksi idea on pitää virtuaalibileitä uusien ja vanhojen kavereitten kanssa. Ja ne on muuten ihan tosi jees! Kokeilisit sinäkin joskus, Jyrki.

”Ystäville voi lähettää Facebookin kautta meiliä ja ”tökätä” jotain ihmistä, jotta hän huomaisi sinut. Lataamalla sivuillesi oikean applikaation, voit myös ”suudella” tai ”kutittaa” jotain Facebook-kollegaasi, ja juuri siksihän meidät on tänne luotukin.”

No hyvä, että olemme edes jostain samaa mieltä. Kuti-kuti.

”Niin. Facebookissa on ”applikaatioita”. Applikaatiot tekevät Facebookista vallankumouksellisen.”

”Applikaatioita löytyy Facebookista nelisen tuhatta, ja ne ovat… pelejä.”

Pelkästään se, että Facebookissa on applikaatioita, ei kai tee siitä vielä vallankumouksellista. Kaikkialla muuallakin on applikaatioita. (Totta tosiaan, applikaatioita.)

Mutta se on hienoa, että Feibu-applikaatioita voi tehdä kuka tahansa. Ja kuka vaan voi perustaa ryhmän jostain aiheesta, tai aloittaa kampanjan, tai lähettää viestiä mistä tahansa asiasta. Voidaan alkaa pelata yhdessä verkon yli vaikka niin, että minä olen täällä tuhannen kilometrin päässä sinusta, ja silti meillä on kivaa yhdessä. Uusia ihmisiä on luontevaa lähestyä Feibu-meilillä ja vanhojen kavereidenkin kanssa tulee heiteltyä läppää eri malliin kuin livenä.

”Facebook on uusin versio virtuaalisesta sosiaalisuudesta, jossa tärkeintä ei ole tapaamisen sisältö, vaan tapaamisen muoto ja tapaamisten määrä. Aktiiviset Facebook-ystäväni ovat kertoneet, kuinka heihin ottavat yhteyttä ihmiset, jotka eivät edes tervehdi kadulla, ja kuinka keskustelu ja chättäily on parhaimmillaan sitä, että onpa ihana syksyinen ilma. Ja koska ystäviä ollaan, on käytettävä erikseen aikaa ja vastattava, että on, on, ihana syksyinen ilma.”

Onpa sinulla, Jyrki, hassuja Facebook-ystäviä. Miten he jaksavat chatata ja keskustella, jos dialogi on parhaimmillaan tuollaista? Onko se huonoimmillaan pelkkää murahtelua tai yksinkertaisten tavujen sonkkaamista, tyyliin ”tä-tä-tä…”?

Eikös se ole ihan jokaisesta itsestään kiinni, millaisia keskusteluja käy. Tosin onhan se toki kohteliasta vastata, vaikka toinen lähettäisikin vain viestin, jossa arvioidaan poeettisin sanakääntein vallitsevaa säätilaa. Voihan olla, että sen viestin tosiasiallinen tarkoitus on jokin paljon piilotetumpi. Ehkä siinä ei todellisuudessa puhutakaan auringon nousu- ja laskuajankohdista tai ilmankosteudesta. Mutta vaikuttaa siltä ettet sinä, Jyrki, sellaisista asioista piittaa; sinä vain juokset kiiruusti kadulla puolituttujen ihmisten ohi etkä mieluusti tervehdi ketään.

”Facebookista löytyy aika monta suomalaista luovan luokan edustajaa, aikuisia ihmisiä. Niillä oli paljon ystäviä ja isot verkostot. Jos minä olisin heidän työnantajansa, käskisin heitä aloittamaan tupakanpolton. Siihen kuluu vähemmän työaikaa kuin Facebookissa kyttäilyyn. Tupakkatauolla saa joskus tehtyä töitäkin, ja kun kolme ihmistä tuijottaa kylmällä takapihalla savun keskellä tyhjyyteen, kyseessä on aito sosiaalisuus.”

Nyt sinä Jyrki heittäydyt kyllä niin suomalaiseksi, että minua ihan huoatuttaa. Onhan se totta, että Suomessa on hyvää käytöstä ”antaa toiselle tilaa”, siis olla katsomatta päin, näyttää nyrpeältä ja pysyä täydellisen vaiti, mutta arvaa mitä Jyrki? Monissa muissa maailman paikoissa se onkin huonoa käytöstä! Eikös olekin jännä juttu?

Esimerkiksi täällä Keski-Euroopassa suomalaisia pidetään tosi omituisina ja vähän pöhköinä, kun ne vaan tuijottavat sanaakaan sanomatta tyhjyyteen, niin kuin sinä sen sanoit, eivätkä käytä sosiaalisia vuorovaikutustilanteita hyväkseen. Sanovat, että suomalaisilla on vielä paljon opittavaa seurallisuudesta. En minä mistään mitään tiedä, kunhan olen kuullut näitä juttuja jutellessani erilaisten ihmisten kanssa.

Minä olen Facebookissa ihan intona. Olen nyt viikonlopun aikana löytänyt uudelleen vanhoja koulukavereita, lapsuudenystäviä ja teiniheiloja, joihin ei ole tullut pidettyä yhteyttä yli kymmeneen vuoteen. Nyt näen joka päivä, millaista elämää he viettävät ja mitä kulloinkin puuhaavat.

Ja jos Feibunkäyttö alkaa ahistaa, voi aina liittyä ryhmään ”Vitun Facebook, mä yritän tehdä töitä!”

Mutta mistäs mää mitään tiedän, ai mutta määhän oon bloggaaja, mää kuulun niihin jotka tietää aina kaiken.

[ Lainaukset Jyrki Lehtolan kolumnista ”Aikuisten puuhamaa”. Ja arvaapa, mistä löysin tämän linkin? Sieltä pahasta puuhamaasta, tietenkin.]

6 kommenttia

  1. Loistokas analyysi.

    Oma on edelleen puolivälissä, ja vanhenee päivä päivältä.

    Vastapalloon lyöminen on kyllä antoisampaa kuin pelkkä itsekehitelty teksti.


  2. Oi, kiitos kommentista! Paitsi että… loistokas analyysi — siis minulla vai Jyrki-sedällä? :P

    Joku siellä naamakirjassa jo kerkisi kyselläkin, että milläs nimellä setä itse on sisäänkirjautuneena, kun ei Lehtolaa näytä löytyvän. Vai onko setä tehnyt päätelmänsä ihan vaan huhupuheiden perusteella (ja kirjoittanut niistä kolumnin, josta sai vieläpä palkkaa)?

    Minä sentään ylpeänä testaan kaikenlaisia mediamuotoja, joista kirjoitan, tv-chateista irc-addiktioon.


  3. Tämä tietysti, eihän mr. Lehtolan kritiikki oikein kanna.

    Ja jos ja kun sen sisältö perustuu vain kavereilta kysymiseen, niin eipä vakuuta.


  4. Kirjoittajat kirjoittavat mitä kirjoittavat, ja moni asia on kiinni kirjoituksen kohderyhmästä. Lehtola varmaan ajatteli kirjoittaessaan sellaista stereotyyppisen paksuniskaista keski-ikäistä kaupankassaa, joka ei innostu näistä uusista nettihömpötyksistä. Paitsi että juuri sillä kaupankassalla voikin olla huikean kiinnostava ja antoisa toinen elämä virtuaalimaailmassa…

    Antaa jyrkien ja muiden nauraa, kohtahan nauravat yksin lehtiensä palstoilla, kun lukeva yleisö liikkuu kaiken aikaa netissä.


  5. ”lukeva yleisö liikkuu kaiken aikaa netissä”

    Niinhän siinä nyt käy. Onhan siinä lukumahdollisuuksia ja -kokemuksia suppeimmiksi raamittabviakin puolia, mutta seuraamme ja olemme mukana vääjäämättömässä – siis meidän osamme maailmaa, jolla nämä koneet on.

    Ja Mää ainakin tiedän kaiken paremmin kuin muut. Jyrki ei.


  6. Jep, minusta tuo Jyrki-sedän juputus oli periaatteessa ihan OK sanomalehteen, mutta sen ongelma vain on se, että se ei sittenkään onnistu sanomaan mitään kovin kiinnostavaa tai hassunhauskaa aiheestaan… mikä olisi kuitenkin hyvälle kolumnille aika must. Yeah.



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: