Archive for marraskuu 2007

h1

Neljä vimmaista pyörää

maanantai, 26. marraskuu, 2007

Tämä on tätä nykyaikaista viraalimarkkinointia parhaimmillaan: nörteillä on rahaa ja ne todennäköisesti tykkäävät ajamisesta, joten mainostetaan niille autoa, mutta ei tehdäkään sitä ihan miten tahansa vaan hassunhauskasti World of Warcraft -parodialla, jota levitetään netissä.

Ja kun mainos on tarpeeksi nokkela, ihmiset kirjoittavat siitä, lataavat sitä eri videosaiteille ja linkittävät siihen. Tämäkin blogi osallistuu lisäarvon generoimiseen ihan vapaaehtoisesti, mutta ei silti vahingossakaan mainitse automerkin nimeä.

Ja sitä paitsi — autoilu saastuttaa, pysykää mieluummin kotona ja pelatkaa!

h1

Toisilla sitä riittää

sunnuntai, 25. marraskuu, 2007

Jokunen päivä surffailua, ja minusta on tullut ihan Steven Poole -fani. Ja nyt siellä on sitten myös jälkikirjoituksin varustettu ilmainen versio pelitutkimuksen ”klassikosta” Trigger Happy -kirjasta. Onpas mukavaa. Menkää nyt ihmeessä ja ladatkaa se itsellenne. Ja sitten vaan lukemaan.

Poolen saitilla on muutenkin älyttömän paljon mielenkiintoista tavaraa. Kolumneja Edgeen, kirja-arvioita, lyhytelokuvia, poleemisia katsauksia poliittisiin ilmiöihin, musiikkijuttuja…

Ja on tuo sivujen graafinen ilmekin niin vetoava, että. Nam.

h1

Kamppailu ihmisyyden rajoista jatkuu

lauantai, 24. marraskuu, 2007

BSG jatkuu tänään USA:n SciFi-kanavalla kahden tunnin Razor-spesiaalijaksolla.

Ainakin Kara Thracen ilmeestä päätellen tulossa ovat vaikeat ajat — voisiko olla niin, että tarjolla on kohta lisää huolta, murhetta ja dramaattisia käänteitä?

Traileria pääsee katsomaan täällä (linkki toimi vielä äsken, ja nyt taas ei — heitän sen tähän joka tapauksessa, jos se vaikka siitä vielä virkoaisi) ja GoD kertoo asiasta lisää.

h1

Odottamattomia aukaisuja

lauantai, 17. marraskuu, 2007

Tämä mielenkiintoinen ilmoitus ”vieraan yhteyskäytännön avauspyynnöstä” on jo hiukkasen vanha, mutta ehkä silti jakamisen arvoinen. Sain sen asentaessani ja testatessani Valven pelien online-jakelujärjestelmää, Steamia.

Näin siis jaetaan tärkeää informaatiota vaivattomasti omaksuttavassa muodossa, eikö niin? Ihan suomeksi asti on vaivauduttu kääntämään tällainen varoitus. Ja tuo ”tee aina näin vastaaville linkeille” (näin, eli miten? vastaaville, eli mille?) kruunaa kaiken. Heh.

Ja tässä vielä toinenkin tiedonanto, ruma kuin mikä — ”rupeaisivat”, hrrrrr.

h1

Kaksi örkkiä kohtaa kuunhämyssä ja…

torstai, 15. marraskuu, 2007

… enää kyseessä ei olekaan välttämättä kahden pojan välinen herkkä rakkaus.

Nyt mukana myös naisia — noita pinkkejä ja pehmeitä olentoja, joista tosin ei ota selvää, mitä ne oikein ajattelevat (paitsi ulkonäköään).

h1

Tiede — onko se jotain syötävää?

tiistai, 13. marraskuu, 2007

Aloin heti aamusta nostatuttaa verenpainettani ja kirjoittaa tänne tuohtunutta merkintää vastineeksi Hesarin tämänpäiväiseen juttuun suomalaisten tiedetietämyksestä.

Mutta sitten HS.fi:ssä alettiinkin jo keskustella siitä, ja kymmenet ihmiset totesivat täsmälleen saman asian kuin minäkin, joten luovutin. Tässä välissä ehdin toki lukaista vähän sitä uutisen pohjana ollutta Tiedebarometri 2007:ää, enkä ollut kovin vakuuttunut. Tiede-ihmiset itse tilaavat omasta julkisuuskuvastaan selvityksen, joka ei oikein täytä tieteellisyyden kriteerejä? Hmm.

Selvityksessä Linus Torvaldsia muuten kutsutaan ”meganörtiksi”, mikä on sekin varsin mielenkiintoista. Voisin keskustella nörtti-sanan konnotaatioista ja alluusioista ikuisesti, mutta jääköön toiseen kertaan.

Pohjalinja on siis se, että minustakaan Linus Torvaldsia ei voi pitää tutkijana — tai no voi, jos tutkijuuden kriteeriksi asetetaan se, että on tosi innostunut jostain asiasta ja tietää siitä kaikenlaista, ja on silleen muutenkin vähän niinku sellanen tietoniekka. Tai sitten on tosi taitava keksimään tai tekemään jotain. Ja sekin voi auttaa, jos näyttää älykkäältä, on silmälasit ja on vaikkapa sosiaalisesti hieman kömpelö mies.

Vai olisivatko ne tutkijat sittenkin sellaisia matemaattis-luonnontieteellisillä aloilla työskenteleviä valkotakkisia, hieman hassahtaneita setiä, joilla on tukka pystyssä ja jotka puuhailevat jännien vempeleiden keskellä steriileissä laboratorioissa, niin kuin Aku Ankassa?

Yhtään väheksymättä Torvaldsin tietoteknisiä velhonkykyjä voin todeta, että sen perusteella, mitä olen hänen tekstejään lukenut, en ole ihan valmis tilaamaan mieheltä tutkimusta yhtään mistään aiheesta.

Tutkijuutta voisi ehkä ajatella tehokkaasti ja huolellisesti argumentoituna viestintänä. Yleensä viestejä on kätevintä välittää tekstimuodossa, vaikka onhan niitä taiteellisiakin väitöstöitä, joissa varsinaisen ”väitteen” mediointi tapahtuu esimerkiksi runon tai pianosonaattien muodossa. Niiden tulkintaperusteet ovat kuitenkin tieteenfilosofisessa mielessä vakiintumattomampia ja — ehkä — ongelmallisempia, joten ainakin itse pitäydyn satunnaisten kuvien ja screenshottien ryydittämässä tekstimuodossa.

Niin, siis minun ei pitänyt kirjoittaa tänään tästä aiheesta.

No mutta, nyt kun kerran sitten ollaan tuon lehtijutun äärellä, niin on vielä pakko todeta, että se on kerrassaan hieno esimerkki siitä, miten tyylikkään huomaamattomasti media onnistuu kääntämään itseensä kohdistuvan kritiikin edukseen. Tuota HS:n juttua tavatessa saattaisi lukijalle tulla mieleen, että arvostellaankohan tässä nyt kierolla tavalla median itsensä toimintaa — ruoskisiko toimittaja tässä myös itseään nautiskellen joka sivalluksesta — mutta ehei. Siinähän vain raportoidaan tyynesti siitä, miten ihmiset eivät tahdo muistaa muita kuin juuri ne pari-kolme julkisuudessa jatkuvasti pyörinyttä nimeä, kun tutkijoista kysytään.

Vähän samanlainen, kiehtovalla tavalla kieroutunut logiikka on siinä, että media tekee yhden juttusarjan siitä, että Jokelan koulun oppilaat ovat valittaneet median seuranneen ja häirinneen heitä liikaa. Tällaisen ”mediaseurannan” huipentuma olisi se, että lehdet ja kanavat lähettäisivät reportterinsa paikalle vielä kerran kyselemään oppilasraukoilta, että mites nämä median ahdistelut, ”ollaankos me toimittajat ahdisteltu teitä liikaa, siis ette kai te koe että me nytkin ahdisteltais teitä, ette kai?”.

Media on kuin kapitalismi; se kääntää kaiken lopulta edukseen, myös verisen, itseensä kohdistuvan kritiikin. Eräs viisas tutkija sanoi kerran, että kapitalismin voittokulku perustuu juuri siihen, että se sisällyttää itseensä oman vastavoimansa, oman kritiikkinsä, ja tekee siitä välttämättömän osan koneistonsa toimintaa.

Samoin valtamedia sallii yleisön arvostella itseään, jopa rohkaisee sitä siihen — mitä enemmän kuohuntaa ja tunteikkaita mielenilmauksia, sitä enemmän lukijoita ja mainostajien potentiaalisia asiakkaita! Big Brotherin pitääkin olla huono, toki oikealla tavalla, jotta sitä katsotaan ja inhotaan joukolla. Mitä enemmän sitä inhotaan, sitä enemmän sitä katsotaan. Ja lopussa kaikki voittavat. Tai sitten…

h1

Mediaseuranta käynnissä

keskiviikko, 7. marraskuu, 2007

Näinkö se media toimii? Kun ei ole suoraa tai toimivaa yhteyttä todellisuuteen, rakennetaan yhteys toiseen mediavälineeseen, mieluiten saman konsernin sisällä, ja linkitetään ristiin. Kohta HS.fi kertoo, mitä Ilta-Sanomien verkkosivuilla kirjoitetaan ja päinvastoin. Eihän siinä sinänsä mitään, mutta kohta kukaan ei enää ota selvää, kuka sanoi, mitä ja koska — siis siellä asioiden tapahtumapaikalla.

Pääasiallinen tietolähde (nyt kun kello on 13.20) on tietenkin HS.fi, joka referoi Ilta-Sanomia (ja näin saadaan kätevästi myös synergiaetuja tiedonvälityksen keskittymisestä — siis esimerkiksi lukijavirtojen kanavoitumista oman talon tuotteiden äärelle):

*********

Ilta-Sanomissa luetaan samaan aikaan HS.fi:tä:

*********

Tässä vaiheessa Ylekin nojautuu HS.fi:hin: