h1

Kaksi örkkiä kohtaa kuunhämyssä ja…

torstai, 15. marraskuu, 2007

… enää kyseessä ei olekaan välttämättä kahden pojan välinen herkkä rakkaus.

Nyt mukana myös naisia — noita pinkkejä ja pehmeitä olentoja, joista tosin ei ota selvää, mitä ne oikein ajattelevat (paitsi ulkonäköään).

Mainokset

8 kommenttia

  1. Ihana:) Oispa tämmöstä ollut silloin kun meikäläinen oli roolipeleistä innostunut teinityttö. Nyt taas toivois, että oispa omanikäistä peliseuraa, joka ei ole täysin työn ja/tai perheen viemää:/


  2. Samat sanat! Pinkkiä kehiin vaan, niin tytötkin tykkää… tai sitten ei. Mutta tässä tapauksessa se toimii, koska teksti pinkkiyden takana on oikeasti asiallista ja fiksua. Ja koko hommassa on pointtia. Vinkki pelinkehittäjille: näin saadaan naisia mukaan…

    Ja siis hei, kun tulen Suomeen, niin sessiota pystyyn vaan, eikös niin? Ainakin sitä voisi kokeilla. Ja Anu mukaan!


  3. Joo! Jee:)


  4. Minä Anuko? Kukapa tietää… Quis siellä muuten squlaa?


  5. No sinäpä sinä! Kukapa tietää, eikun joo joo ja kyllä vaan! Olisi siis todella kivaa, jos nähtäisiin, vaikka sitten näissä merkeissä. Tai noissa, tai niissä, you know, missä vaan.

    Täällä squlaa ihan päheesti. On ollut hieman vitkasteluhenkisiä vaikeuksia saada itsensä vedettyä kunnon kirjoitusvireeseen, mutta kyllä se tästä taas. Viimeistään sitten alkaa taas oikea meininki, kun alkaa harmittaa oma saamattomuus niin paljon, ettei anna enää itselleen lupaa tehdä mitään muuta kuin kirjoittaa… Siinäpä se juuri onkin, että kirjoittamista ei koskaan pitäisi lopettaa. Mun metodi tähän mennessä on ollut se, että kirjoitan jotain joka päivä, mutta niinhän siinä käy, että sitten päivä menee sähköpostitteluihin ja muuhun häröilyyn. Tai tällaisten merkityksettömien blogipostausten ja -kommenttien väkertelyyn! Kamalaa.

    Ei vais. Nyt nukkumaan ja ylös ennen auringonnousua — sitten sulkakynä kauniiseen käteen ja skriivaamaan.


  6. Ok, menestystä skriivaamiseen ja palataan sit Suomen suunnalla asioihin…!


  7. Ainakin yksi ”tosilause” joka päivä oli Ernest Hemingwayn kategorinen imperatiivi kirjoittajana.

    Tarviiko enempää itseltään oikeasti vaatiakaan?

    Oikeasti?

    Oikeasti?


  8. Ei tarvitse.

    Ja joskus pelkkä hyvän ajatuksen keksiminenkin riittää. Täytyyhän siihenkin keskittyä, että sen sitten muistaa vielä seuraavanakin päivänä.



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: