h1

Tuunaa oma kuutio

maanantai, 7. tammikuu, 2008

On mukavaa tulla silloin tällöin kunnolla yllätetyksi.

Olen viime aikoina erinäisten sattumien kautta avautuneita polkuja pitkin ratsastamalla päätynyt ottamaan selvää käsitöistä. Tiedättehän, sellaisista nykyään lähinnä mielihyväperustaisista ja harrastekeskeisistä projekteista, joissa näprätään jotain kouriintuntuvaa.

Minussa on jo pitkään elänyt pieni askartelijapaskartelija. Viime aikoina olen päässyt purkamaan askarteluviettiäni vain vaivoin. Viime vuonna taisin saada valmiiksi vain yhden paperirobotin ja tietenkin joitain pieniä nukkekotisysteemejä. Vähän pidemmällä aikajänteellä olen näprännyt vain kaikenlaista digitaalista. Voisikohan verkkopelin hahmontuunausta kutsua digiaskarteluksi?

Se yllätys tuli siitä, että tajusin mitä kaikkea voisi itse tehdä, ja miten jänniin asioihin käsityöharrastuksensa voisi assosioida. Voisi tehdä esimerkiksi tällaisen Portal-kuution. Olisi aivan mahtavaa omistaa tuollainen, mutta vielä hienompaa se olisi, jos sen olisi itse alusta asti väkertänyt.

Näistäkin innostuin. Nuo melkein kytkeytyvät tähän fantasiaani reaalitodellisuuteen 3D-printtereillä portatuista pelihahmoista.

Sitä paitsi elämässä tarvitaan todellisia ja haptisia asioita. Kun kaiket päivät rämpii teorian hetteiköissä yrittäen tavoitella edes yhtä ajopuuta, johon ehtyvillä voimillaan takertua ja jonka mukana ajelehtia hengähtäen edes hetken, on ihanaa, että välillä voi tarttua sen epämääräisen kuvitteellisen puunraahkan sijaan johonkin konkreettiseen ja hypistellä sitä kaikin voimin.

Advertisements

3 kommenttia

  1. Moi, Tanja, tässä sulle blogikimppu:
    http://janiksenselka.wordpress.com/2008/01/12/kukkeja/


  2. Heitin sua blogissani tunnustusplakaatilla.


  3. Voe mahoton! Kiitoksia!!

    Blogitäti on viime aikoina ollut tuhma ja jättänyt palstanhoidon vähemmälle, joten näistä tunnustuksista voisi ottaa pientä vinkkiä siihenkin suuntaan, että sitä voisi vähän useamminkin täällä touhuta. Välillä vaan tulee sellasia hetkiä, että oikea elämä iskee ruumiin ja netin väliin kipeää kiilaa. Etenkään kun sitä lifeä ei voi hallita ihan samal´ viisiin kuin tätä verkkopresenssiä… mutta yritetään reipastua.

    Olen tosi otettu näistä. Ja sekin on vain hienoa, että Tommin mielestä juttuni ovat, krmh, yhdentekeviä ;)



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: