h1

Eeppistä, indeed

tiistai, 15. tammikuu, 2008

Eksyin syksyllä Sonata Arctican keikalle. Lämppäriksi kiinnitetyn Epican solisti Simone Simons oli sairastunut, mutta bändin pojat tekivät villin valinnan ja soittivat ilman laulajaa. (Sittemmin on selvinnyt, että Simons oli saanut MRSA:n, ja bändi joutuu nyt perumaan suuren osan kevään keikoistaan.)

En ole mikään Sonata-fani, mutta marraskuun jälkeen olen innostunut Epicasta. Keikka ei tosin antanut minkäänlaista kuvaa orkesterin musiikista, sillä — voitte ehkä kuvitella — viidestä karjusta koostuva karvakone ei varsinaisesti leikitellyt kepeän sinfonisilla nyansseilla vaan puski hirvittävällä raivolla kuuntelijoiden rintalastoja ruttuun. Ja sitähän Epica ei levyllä tee, ainakaan ensisijaisesti.

On tavallaan hellyttävää, tavallaan rasittavaa, että youtubessa käydään kinastelua siitä, kuka näistä mimmeistä on kovin: Tarja, Anette, Vibeke vai Simone. Itse olen aina inhonnut Turusta eikä Olzonkaan vakuuta. Vibekestä en osaa sanoa yhtään mitään, joten valintani on Simone. Amy Lee on myös ihana, mutta hänkään ei pärjää tälle Hollannin punapäälle. TJEU.

Tuohon ylle pantu Never Enough on muuten Epican ehkä popein biisi ja siten tietysti oivaa hittikamaa. Video on kyllä aikamoista kuraa, kuten näkyvät olevan useimmat muutkin verkkooni tarttuvat Epica-taltioinnit. Täytyykö sitä heviä laulaa kuin iskelmää? Miksi kaiken tämän synkän paatoksen* keskellä mieleeni ponnahtaa Tarja Lunnas ja Oi miksi sä mut jätit näin -elekieli?

Tosin yleisesti ottaen olen vahvasti sitä mieltä, että kliseitä tarvitaan, erityisesti metallissa. Ne tuovat siihen muikeaa tragikoomista väriä. On siis vain asiaankuuluvaa, että metallinen av-kerronta rakentuu täysillä paahtavien tuulikoneiden, puhuttelevien katseiden, kömpelöiden ihmissuhdenarratiivien ja mitä erilaisimpien ilmassa leijuvien asioiden varaan.

Ja tuo loppu on kyllä hieno, ei voi mitään.

Tämä oli muuten sitten se ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun käytän eeppinen-adjektiivia. Koko sanan voisi hyvin obliteroida maailmanhistoriasta, eikä kukaan kärsisi yhtään.

*Don’t you see me on my hands and knees?
Begging and bleeding
You’re smiling as you bite the hand that feeds
But will you never see?

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: