Toiselämän vallankumous

Kuulin villejä huhuja, että raamatussa on viime aikoina ollut juttua Second Lifesta. On hienoa, että aihepiiristä kirjoitetaan yleistajuisia esittelyjä. Valitettavasti SL:stä taitaa pian olla myöhäistä kirjoittaa sen uutuutta hehkuttavia artikkeleita, sillä Blogistanin tietotoimiston mukaan kyseinen virtuaalimaailma on ennennäkemättömän kriisin kourissa. Enkä nyt viittaa Samin postaukseen siitä, miten SL:ssä on jo lähtökohtaisesti kyse vain median historiatiedottomasta hypetyksestä.

SL:n pelimaailmassa on tapahtumassa paljon suurempi ja merkittävämpi vallankumous kuin päältä katsoen uskoisi. Ja parasta siinä on se, että tällä nyrjähdyksellä on suora vastineensa niin sanotun ensimmäisen elämän puolella.

Second Lifehan on digitaalinen leikkikenttä, jossa ihmiset itse vastaavat avatariensa ja kokemusmaailmojensa ulkonäöstä. Osallistujilla on siis mahdollisuus luoda itse itsensä ja ympäristönsä, ja asukkailla on suunnittelemiinsa objekteihin tekijänoikeus. Koska tekijänoikeuksien säätely ja markkinatalous kulkevat käsi kädessä auringonlaskuun, mahdollistaa aineettomien hyödykkeiden tuotannon ja kulutuksen kontrollointi myös niiden omistusoikeutta sääntelevän järjestelmän.

Suomeksi sanottuna SL:ssä kukoistavat bisnekset, jotka myyvät hahmoihin propseja, kulkupelejä, asumusten osia ja erilaisia asuinympäristöjen sulostuttajia. Näistä tuotteista maksetaan pelissä Linden-dollareilla, virtuaalirahalla, jolla on vaihtokurssi US-dollariin. Yhdellä oikealla dollarilla saa tällä hetkellä noin 270 Lindeniä.

Ihmiset luovat tuotteita, ostavat ja myyvät. SL:n talousmalli on dynaaminen, mutta vakaa. Tai oli vielä jokin aika sitten. Muutamassa viikossa pelin digitaalinen järjestelmä on kuitenkin kohdannut muutoksia, jotka voivat suistaa koko metaversumin raiteiltaan.

SL:n asukit ja digitaalisten tuotteiden suunnittelijat suhtautuvat – ymmärrettävää kyllä – varsin intohimoisesti tuotoksiinsa ja niiden omistusoikeuksiin. Pelaajien oman toiminnan tukeminen (ja sitä kautta pelaajien sitouttaminen tarjottuun alustaan) on ollut aina osa myös SL:n taustayhtiö Linden Labsin virallista politiikkaa. SL on kuuluisa siitä, että sen suunnittelussa otettiin oppia aikaisempia virtuaalimaailmoja vaivanneista ongelmista ja tehtiin asiat paremmin. Tosielämä ja keinomaailma ovat kuitenkin nyt jännittyneet uudella tavalla ongelmaiseen suhteeseen.

Ongelman nimi on CopyBot.

CopyBot-kriisistä on kirjoitettu viikkojen aikana lukuisia huikaisevan hyviä postauksia, joten tyydyn tässä kertaamaan vain muutamia kokonaiskuvan osatekijöitä.

CopyBot on ohjelma, jolla voi kopioida SL:ssä mitä tahansa. Voin vaikka törmätessäni kivannäköiseen avatariin ottaa botin kauniiseen käteen ja tuottaa havaitsemastani hahmosta täydellisen kopion. Ja hienointä tässä on se, että samalla hetkellä kun näin teen, luon uuden ”teoksen”, jonka omistusoikeus siirtyy minulle.

Mistä CopyBot-kriisissä oikeastaan on kyse? Siitä, että CopyBotin käyttö muistuttaa meitä kouriintuntuvalla tavalla digitaalisen datan ominaisluonteesta eli kontrolloimattomuudesta, ja tämä nirhaisee ikävällä tavalla monen ”sisällöntuottajan” tietoisuutta. Bitit ovat kuin vettä, elintärkeää ihmiskehojen polttoainetta, jota voidaan säädellä ainoastaan sen jakelu- ja levitysverkoston kautta. Veden omistaminen sinänsä on omituisen keinotekoinen ajatus; samoin lienee bittien laita.

Koko CopyBot-keskustelun keskeisin kirjoitus löytyy Raph Kosterin blogista, jossa tämä summaa kauniisti, mistä tilanteessa on kysymys:

In short, what’s happening is a small-scale social crisis that brings into sharp relief the split between the hacker-ethic-libertarian-info-must-be-free ethos that underpins much of the technology of virtual worlds, and the rampant commercialism that has actually enabled its embodiment. What we have here is a case of bone fighting blood.

Laajempi konteksti CopyBotin ruumiillistamalle ongelmalle on koko olemassa oleva digitaalinen media ja siihen kytkeytyvät sääntelyn ja tekijänoikeuksien turvaamisen järjestelmät. Kuten Koster sen sanoo, ”CopyBot is a mirror, and what we see reflected in it is the unsavory fact that we all want DRM, if it favors us.”

Digitaalista olemassaoloamme riivaa siis perustavanlaatuinen ristiriita, joka aiheutuu siitä, että me toimijat – tuottajat, käyttäjät ja kuluttajat – samaan aikaan sekä tuemme digi-informaation vapautusliikettä että haluamme säilyttää itsellämme oikeuden omiin tuotoksiimme. Samalla tavalla haluamme kaikki ladata verkosta ilmaiseksi kamaa, mutta emme mielellämme jaa omia kokoelmiamme muille.

Raph Koster näyttää olevan sitä mieltä, että kapitalistisen maailman järjestys on laajamittaisesti ja peruuttamattomasti siirtymässä sisällöstä (content) palveluun (service) tai toteutukseen (functionality). Myös levy- ja elokuvatuotantoyhtiöt tietävät tämän; siksi digitaaliseen maailmaan ollaankin ujuttamassa muun muassa ikiaikaisia kasettimaksuja vastaavia, naurettavia korvausjärjestelmiä. Sisältöön keskittymisellä ei hänen mukaansa ole tulevaisuutta, mutta dilemma onkin siinä, että koko kulttuurituotantomme järjestelmä on rakentunut oletuksille ”sisällön” ensisijaisuudesta.

Kosterilla on niin järisyttävä visio SL:n kaltaisten toiselämien tulevaisuudesta, että lainaan häneltä vielä yhden tekstipätkän:

As long as Second Life creators are relying on creating content like textures and models — the exact same sort of stuff that drives costs so high in other worlds, the exact same stuff that is most commodified, and the exact same stuff that is streamed — they will continue to face the same dilemmas as any other content industry. They will be copied. They will be ripped off. They will find their market prices falling. They will agitate for DRM. They will form lobbies with the analogue to a government, and argue that they are in fact the primary cultural contributors in the system. They will, in the end, come to embody everything about the broader, commercial Web that they fled to Second Life in order to escape.

Kuten asiaan kuuluu, Kosterin esiinnostamista pointeista käydään kiivasta keskustelua kommenttiketjun puolella. Siellä kannattaa keskittyä erityisesti Prokofy Nevan kirjoituksiin ja Kosterin vastineisiin. Jään jännityksellä odottamaan draaman seuraavaa kaareutumista.